5.1. kotimatkalla

Tätä nakuttelua tulee harrastettua lentokoneesta. Thai airlinesin meininki on oman vähän matkustamisen perusteella asteen laadukkaampaa kuin esimerkiksi Lufthansan omalla koneella. Jälkimmäinen on lentoyhtiö jolta ostin tämänkin matkan, mutta ensimmäisen koneella tässä kuitenkin mennään. Jalkatilaa tuntuisi olevan hiukan enemmän. Laitteet ja paikat ovat siistimpiä. Tarjoilu ystävällisempää ja säntillisempää. Viihdeboksin leffavalikoimassa on paljon enemmän tavaraa kuin oli tulomatkalla Lufthansalla. Sillä pystyy jopa pelaamaan pelejä, jotka ovat kyllä tosi kökköjä.

Tuli pelattua varman päälle lentokentälle tulossa kun tulin samalla taksilla Joosepin kanssa, jonka kone lähti neljä tuntia aikaisemmin. Tarkoitti että jouduin odottamaan kuusi tuntia koneen lähtöä. Jälkikäteen helppo sanoa että turhan suuren marginaalin jätti. Bangkokin lentokentästä ei kyllä ole pahaa sanottavaa. Kaikki toimi sujuvasti ja nopeasti, ja jumalauta sillä paikalla on kokoa ja näköä. Siisti ja moderni, ja fiksunoloisesti suunniteltu. Samaapa ei voi sanoa esimerkiksi Manilan lentokentästä.

En nyt muista kuinka paljon tuli säästettyä sillä ettei ottanut suoria lentoja Helsinkiin, mutta sanotaan että jos se oli alle kolmesataa, niin tässä vaiheessa tuntuu aika mitättömältä säästöltä. Sen verta döllöä tää lentokonematkustaminen on ja yhteensä tässä kuluu varmaan jotain 15 tuntia ekstraa, kun otetaan mukaan toi turhan suuri varoaika. Jos edes saisi lennon aikana sähköä läppäriin, ja olisi nettiyhteys tarjolla, niin sitten voisi tehdä enemmän hyödyllisiäkin asioita ja olisi vähemmän tuskallista. Lufthansalla sanottiin että kohta pitäisi tulla muillekin kuin businessluokalle wifi, mutta ei ole ainakaan tällä(kään) lennolla. Lisäksi kun ei ole Finnairin lentoa niin ei ole edelleenkään niitä subtitlejä leffoissa, ja tässä metelissä menee liikaa koko ajan ohi jotta leffojen katsominen mitenkään nautittavaa olisi. Ja jos nyt suoraan puhutaan, niin vaikka valikoima nyt on suht iso, ei siellä juuri hyvää silti ole, miinus sellaisia joita on jo nähnyt. Vastaaville matkoille ei optimoida enää ipadia veke, perkele. 

Matka on siis kuitenkin takana. Oliko hyvä matka? Oli se. Meni loppujen lopuksi aika hujahtamalla, vaikka välillä tuntu että turhan pitkä siitä suunniteltiin. Lopun Thaimaan ja Pattayan visiitti oli mitä oli, ja koitettiin Joosepin kanssa säätääkin jos sen olisi saanut skipattua. Mutta typerän hankalaksi, kautta mahdottomaksi, on tehty lentojen muuttaminen sen jälkeen kun matka on jo alotettu. Lentoyhtiöiden nettisivut ovat edelleen nykypäivänäkin epäselviä, ja kun kysyy sähköpostilla, ei suostuta sitäkautta vastaamaan yksinkertaisiin kysymyksiin, ja kun koittaa soittaa, ei kukaan vastaa puhelimeen. Sinänsä, asiakkaan näkökulmasta, jos koneessa yhtiöllä on aikaisemmalla lennolla tilaa, sehän olisi vaan hyvää asiakaspalvelua ja sitä kautta businesta mahdollistaa vaihto sellaiseen. Eipä tuo vaatisi mitään muuta kuin muutamat lisäsivut nettiin.

Pattiksen kävelykatu, jossa suurin osa tissibaareista sijaitsee.

Pattaya oli siis turha, juuri sitä mitä on yleisesti tiedossa, tissibaarihelvetti, jota on kuulemma Ernon mukaan siistitty viime näkemän rankalla kädellä. Käveltiin suhteellisen paljon töllistelemässä paikkaa, etsimässä safkapaikkoja, ja loppuaika rötvättiin hotellin uima-altaalla. Hotelli oli ainakin reissun paras, mutta myös kallein. Suoli toipui uuden vuoden ripuloinnista onneksi myös siihen kuntoon että lopulta sai testattua ihan kunnolla paikan vessaa. Hyvin sekin toimi.

Onpas tässä macbookissa kyllä muuten paska akku. Pidän näytön kirkkauden minimissä, ei ole muuta päällä kuin tämä ohjelma jolla kirjoitan, bluetooth ja wifi on pois, ja muutenkin energiansäästömoodissa. Silti tässä lyhyessä ajassa akku on mennyt 100 prossasta 88:een. Tällä ei katota edes lyhyttä leffaa. No, onhan tuo akku lienee jotain kolme tai neljä vuotta vanha, mutta silti.

Matkan pääasia, eli sukeltaminen, oli kakkinensa ihan antoisaa, ja luulen että sitä tuli tehtyä siinä määrin tarpeeksi ettei tartte ihan heti vastaavalle reissulle lähteä. Helposti pärjää vuoden sukeltelematta. Sukellusmäärä jäi 25:een. Kakkinensa sukelluksia on nyt 79, eli tällä reissulla tuli tehtyä eniten mitä yhden matkan aikana on tehnyt. Progressio oli että ekat sukellukset olivat parhaita, joista taso sitten laski, ja vikat dyykit oli suhteellisen huonoja. Erno teki lienee 30-32 sukellusta, ja Jooseppi ehkäpä 20-22. Pikavisiitille voi dyykkauksen takia lähteä tai sivutuotteena toki voi sukeltaa, mutta luulen että seuraavan aktiivilomaretken aihe on jotain muuta kun kyseinen hommailu. 

Harmillisen vähälle jäi kyllä muu tekeminen sukelluksen lisäksi. Ja tuli syötyä liiankin hyvin. Matkalla on näin perinteisesti kyllä käynyt, että vaikka kulutusta ei juuri ole, niin silti helmpompaa on syödä hyvin ja liikaa kuin järkevästi ja sopivasti. Johtuu yleensä siitä että seura haluaa syödä, ja syöminen on hyvä viitekehys mennä paikoissa ja tutustua ympäristöön. Edelleenkään en varsinaisesti tykkää itämaisesta tai aasialaisesta ruoasta. Helposti liian epäterveellistä. Tai tulista. En näe pointtia totuttautua tuliseen ruokaan, ja monissa ruoissa syöminen on myös turhan vaivalloista. Eipä ole mussa kulinaristin vikaa.

Mitä tuli opittua matkalta?

Pitää miettiä tarkemmin matkan luonne ja eri tilanteet läpi kun valitsee tavaroita mitä ottaa messiin. Nyt turhaan optimoi tavaramäärää minimiin vaikka laukuissa olisi ollut tilaa. Ei kuitenkaan joutunut paljoa kantamaan rinkkaansa tai reppua, niin muutama lisäkilo ei olisi haitannut. Edelleen, myös se mitä ottaa mukaan on paree olla laadukasta, varsinkin jos sitä käyttää paljon. Lähinnä mieleen nyt tulee reppu, kun otin hyvän normireppuni sijasta kasaan sullottavan haltin minirepun.

Matkan aikana lisäksi pikkujuttuja arjessa ei pitäisi unohtaa. Selkäjumppaa tein ehkä kolmanneksena päivistä, loppuakohden harvemmin. Jos selkä ei olis ollu paskana matkan alla, en varmaan olis tehnyt yhtään. Ei näin. Matkan aikana myös hygieniassa ja syömisessä pitäis pidättäytyä siinä miten on asiat kelannut ja mikä itelle toimii, huolimatta siitä että se ehkä muutamia minuutteja ylimäärästä aiheuttaa aina ravintolassa tms.

Aina pitäis kysyä ympäröiviltä ihmisiltä missä ikinä kulkeekaan asioista, ja alottaa keskusteluja. Pääsee paljon vähemmällä, ei tuu otettua niin paljon harha-askelia, ja muutenkin kuulee mielenkiintoisia juttuja ja tutustuu tyyppeihin. Liian helposti menee moodiin jossa on vaan tuubissa ja jää siten konnektoitumatta ympäröivään maailmaan. Silloin ei siistitkään paikat vaikuta niin siisteiltä. 

31.12. uuden vuoden ripuliblues

Ensimmäinen uusi vuosi muualla kuin kotona Suomessa, mutta hirveästi siitä ei jäänyt käteen. Edellisen päivän sukellusretken rantagrillauksien safka tai illan jäätelötönikkä, epäilen ensimmäistä, pisti vatsan täysin sekaisin ja kuumeen päälle. Aamulla pääsi vielä ylös ja lähdin jätkien kanssa aamiaiselle, mutta koska sitä ennen yllättäen oli tullut jo pelkkä nestettä kiinteän sijasta, en uskaltanut syödä mitään. Ja vointi kääntyikin sitten nopeasti niin huonoksi että piti maata koko päivä houreessa sängyssä, 31.12 klo 10 - 1.1 klo 8. Jihaa. On kyllä myönnettävä, että hygienia ei ihan pysynyt messissä grillisapuskoissa. Söin käsin tarjoutut burgerit ilman että käsiä olisi desifioitu, ja jälkikäteen ajatellen varsinkin tarjottu majoneesimömmö oli epäillyttävää. Muille ei kyl tullut oireta, itse tosin söin kertaluokkaa enemmän kun aamiainen oli jäänyt väliin.

Paska juttu. Erno ja Jooseppi kävivät retkellä päivällä läheisessä kaupungissa ja muilla rannoilla, pääsivät uimaan vesiputoksen alla ja muuta mukavaa. Olisin mieluusti ollut mukana, tuo kun oli eka kerta moiselle aktiviteetille täällä. Eipä ollut kovin hauska myös maata uuden vuoden aattoa sängyssä, varsinkin kun paikallisilla on täysin käsittämätön tapa räjäytellä paukkuja missä sattuu ja niin maan pirusti. Tuntui kun olisi ollut tykistökeskityksessä, kiihtyvällä tahdilla keskipäivästä aina johonkin yhteen asti yöllä kuului järkyttävä pauke ulkoa. Välillä tuli fiilis että ikkunasta lentää sisään räjähteitä. Eipä ole kovin turvallista moisessa meiningissä kävellä ulkona. 

Ei saanut syötyä mitään koko päivänä, mitä nyt Joosepin tarjoamia imodumiumeja. Joikin ihan liian vähän, mutta kun sitä yritti, tuli se saman tien ulos. Onneksi sentään vessa toimi koko päivän ihan hyvin. Kalman haju kyl laskeutui sinne, mistä Jooseppikin joutu järkyttymään. Eipä oo tässä resortin loukossa vessassa tuuletusta, niin minkäs teet.

Tsidutaan, nyt on ihan ookoo olo mitä nyt suhteellisen heikko kun syömingit on jääny välistä.

30.12. reissun viimoset dyykit

Puerto Galera on ollut aika pettymys. Varsinkin sukellusten osalta. Eilen tuli tehtyä samassa pienessä puljussa kaksi dyykkiä. Lafkan varusteet olivat edelleen heikkoa tasoa, nyt tuli räpylöittenkin osalta valittamista. Ensin tarjottiin yksilöitä missä toinen räpylä oli miltei reunasta katki, ja taipui siten enemmän kuin oli tarkoitus. Tilalle otin sitten paikan pitäjän aivan liian jäykät räpylät, jotka aiheuttivat dyykillä kramppaamista ja muutenkin tuntuivat jalassa ikäviltä kun jalkapohjaan kohdistui ylimääräistä vääntöä. Toisella dyykillä sitten pistettiin jalkaan omituiset, hain evän muotoiset, erittäin kevyet räpylät, joilla oli kyllä loistava kääntyä, mutta tuntui ettei niillä juuri mihinkään päässyt. Vaativat kuulemma totuttelemista. Tämän lisäksi näkyvyys oli edelleen erittäin kehno, eikä mitään kiintoisaa muutenkaan tullut vastaan. Sukellusten hauskinta antia oli mukaan tullut vanha japanilainen mies, joka oli meijän porukan lisäksi ainoa dyykeille osallistunut. Ryhmäkokojen pienuudesta tietty plussaa.

Vaikka kyseinen japanilainen oli sukeltanut jo yli kakskyt vuotta, ei se hänen toiminnoissaan juuri näkynyt. Kömpelösti mies lanasi pohjaa, selkeästi ihan liian suurella painolastilla, oudosti potkien alaspäin niin että hiekka pöllysi tai korallit ottivat vahinkoa. Sattuipa niinkin että kun kohdattin kilpikonna, koitti tämä ottaa sen innostuneesti kiinni. Opas onneksi antoi noottia moisesta urpoilusta. Tätäpä on kyllä kuullut aikasemminkin, että japanilaiset sukeltajina ovat röyhkeitä, eivät kunnioita ympäristöään ja koittavat ottaa muistoa asioista ja sörkkiä kaikkea. Epäreilua yleistystä? Tiedä tuota. Pinnan päällä mies oli hauskaa seuraa kaikkine juttuineen ja hauskoine japanilaisine sanankäänteinen ja puhetyyleineen. Kutsuipa tämä minut ja Ernon ekan dyykin jälkeen hotelliinsa mutustelemaan pyydystämäänsä kalaa lounaaksi. Tosin kylhän se meille maksoi sitten enemmän kuin normilounas kun raflan henkilökunta otti fygyä kalan valmistamisesta ja juomatkin piti maksaa. Hauska ukko joka tapauksessa, illalla vielä mentiin baariin porukalla ja syötiin illallista. 

Tänään vaihdettiin dive shoppia resorttimme omaan lähinnä sen takia että saataisiin varusteisiin upgradea. Pienemmän puljun hollantilainen pitäjä ei tietysti tästä digannut ja koitti kysellä syytä, eipä tullut suoraan sanottua ettei ollut tyytyväinen kamoihin ja haluaa kokeilla muita, vaan sönkättyä jotain että ei tiedetä halutaanko sukeltaa vielä ja että muutakin voisi tehdä. Olisi sitä voinut kyllä vähän suorasanaisempikin olla, tuon kun voi tietty tehdä ystävälliselläkin tyylillä. Enemmän hyötyä molemmilla osapuolille, niinkuin tuon tyyppisissä tilanteissa yleensä. Pienet ovat piirit kuitenkin täällä ja kaikki diveshopit tietävät toistensa tekemiset ja asiakaskunnankin.

Oman resortin retki lähdössä, hyvät kamat, mutta liikaa kuvassa näkyviä ruotsalaisia.

Joka tapauksessa, oman resortin kanssa lähdettiin läheiselle saarelle, Verde Islandille, päiväretkelle, mihin kuului kaksi sukellusta ja grillilounas rannalla. Retki ei ollut onnistunut. Se ensinnäkin myöhästyi kun mestan vene meni hetkeä ennen lähtöä hajalle ja kesti aikaa hommata uusi. Lisäksi ryhmässä oli vitusti liikaa porukkaa ja vene muutenkin liian pieni. Sähläystä botskilla ja veteen menossa. 13 sukeltajaa kohden oli vain kaksi opasta, ja hekään eivät organisoineet tai johtaneet porukkaa kunnolla. Yli puolet porukasta oli isomahaisia ruotsalaisia, joille ei hirveästi taitoa ollut. Kohelsivat menemään. Niinkuin muutkin. Porukassa oli yksi jonkun ruotsalaisen paikallinen "tyttöystävä", joka joutui virran vieteväksi, sitoi toisen oppaan kokonaan pelastamaan itseään, hidasti kaikkea ja lopulta jätti sitten sukellukset keskenkin. Meidän porukka oli koko poppoon parasta sukeltajaa tällä kertaa, valehtelematta. Moisessa apinalaumassa sukeltaminen ei ollut muutenkaan hauskaa, koko ajan veden alla sai varoa mitä muut tekevät. Lisäksi kun näkyvyys oli huono, piti pysyä suht lähellä muita. Toinen dyykki sentään oli vähän parempi, näkyi kaksi tosi isoa kivikalaa. Ensimmäisen kohdalla kävi niin, että menin katsomaan Joosepin perään mitä tämä tuijottaa, en huomannut mitään, menin lähemmäs, en vieläkään havainnut, kunnes tungin naamani ihan kiinni koralliin ja sitten vasta tajusin että siinä onkin iso kivikala. Säpsähdin ja kylläpä Jooseppia huvitti.

Vaan olkoon sukellukset tässä. Vielä olisi täällä Puerto Galeralla mahis kahtena päivänä dyykkailla, mutta ensinnäkin alkaa jo sukeltaminen muutenkin kyllästyttää (25 sukellusta 15 päivän aikana), ja eipä täällä ole siihen kovin hyvät puitteetkaan. Kuuleman mukaan 2006 täällä oli iso taifuuni joka pisti suuren osan koralleja paskaksi päälle 15 metrin syvyydessä. 

Muutama päivä tsillailua, turha hätäinen retki thaikkuihin, ja sitten kattomaan mihin suuntaan Suomi on vajaassa kuukaudessa muuttunut.

28.12. puerto galera ja rappioranta

Saavuttiin eilen päivän matkustamisen jälkeen otsakkeen paikkaan. Aamulla viideltä ylös, tunti taksilla, toinen lautalla, kolme tuntia toisella taksilla, pari tuntia lentokentällä, pari tuntia koneessa, kolme tuntia taksissa, tunti veneessä. Ja sitten pimeydessä bilettävällä biitsille täynnä amerikkalaisia, brittejä, saksalaisia, pääsäntöisesti, päissänsä, pubeja ja tissibaareja ja kännisiä kovaäänisiä ihmisiä, lähinnä päälle neljäkybäsiä, vanhempiakin. Kaupustelijoita ja valoja, paikalliset kapinoivat nuoret paukuttelemassa papaatteja vaarallisen lähellä. Ahtaita kujia, pahoja hajuja, paljon väistettäviä ihmisiä. Tulipa fiilis että saavuttiin jonnekin eteläeuroopan lomahelvettiin. Vaikka lopun venematka antoi odottaa että tultaisiiin rauhaisaan, pelkästään sukeltajille varattuun paratiisiin. Katsotaan mihin hommat menee. Ainakin resorttihuone on huonoin tähän mennessä, tunkkaisen hajuinen ja ahdas betonikoppi jossa huonosti toimiva vessa ja ankea sisustus.

Sata metriä resortin huoneesta ja "hehkeä paratiisiranta". Jäk.

Aamu ihmeteltiin paikan diving shoppeja. Koitettiin kattoa että mikä olisi hyvä hinta/laatu - suhteeltaan. Oltiin ensinksi ottamassa varsin fiiniä vaihtaria, millä oli hienot tilat, mutta kun vähän heiluttiin todettiin että moisesta olisi tullut liian teollinen ja vanha fiilis, asiakaskunta kun oli nimenomaan varoissaan olevaa vanhempaa, ryhmäkoot suuria, ja muutenkin homma "liian turvallisen tuntuista". Sitten otettiinkin hollantilaisen heebon pitämästä puljusta yksi dyykki. Ryhmässä oli vain meijän bosse. Varusteet oli kyllä hinnan mukaiset, itelle ei löytynyt tarpeeksi isoja kenkiä, räpylät oli paskat, bcd liian iso ja muutenkin omituinen, ja venekin vähän vain sinnepäin. Mutta 900 pesoa per dyyki varusteineen ei ole paha. 

Sukellus vaan oli huono. Näkyvyys retken kehnoin, noin viitisen metriä, kolme kiloa ekstrapainoa oli liian vähän ja puolen tankin jälkeen joutu potkimaan pysyäkseen pinnan alla. Pitää lisätä takas neljään. Lisäksi jossain välissä imailin huomaamatta meduusan tai vastaavaa tauhkaa käteeni jota nytkin polttelee ihan tarpeeksi. Viinietikka siihen päälle ei juuri tuntunut auttavan, mutta ties kuinka ikävä tunne ilman sitä olisikaan. Sukelluksella oli myös koko ajan suht voimakasta virtausta, mikä näitten ongelmien päälle ei tuntunut hauskalta, vaikka muuten olis ollukin ihan kliffa. Erno ja Jooseppi nimenomaan tykkäsivät dyykistä tuon takia. Jätimme päivän sukellukset kuitenkin tuohon yhteen, kun näkyvyyden pitäisi päivä päivältä parantua. Viime päivien sateet ovat tämän vuoristoisen seudun, jossa on paljon jokia, huuhtoneet paljon mutaa ja roskaa jokiin, jotka sitten taas ovat rannikon dyykkisaitit saattaneet huonon näkyvyyden valtaan.

Loppupäivä meni ottaessa rennosti, lukiessa, jubaillessa ja baareissa kierrellessä. Suunniteltiin miten käytettäisiin aika täällä ollessamme. Konsensus oli että pitäis käydä kattomassa paikallista luontoakin, vesiputoksia tahi vastaava, jotta paikkojen tsiigailu ei rajoittuisi pelkästään vedenalaisiin ja stadeihin. Katsotaan onnistuuko. 

26.12. oman elämän viimeinen päivä - miten sen vietän?

Idioottimaisen otsikon juonihan oli siis resortin nimessä, Pura Vida - "oma elämä". Yhtä kaikki, otan sen chillisti. Kirjoitan tätä mestan baaritiskiltä, 10 metriä rantaan lyövistä aalloista. Siemailen Pina Coladaa, joka on ihan kelvollinen, muttei parasta mitä täällä on saatu. Erno ja Jooseppi lähtivät stadiin syömään Joe's Chickeniin, jota kanadalainen sukellusohjaaja suositteli. Ite söin sen verta tuhdin aamiaisen, jälleen, ettei kiinteä ruoka maistu. 

Alkoholi sen sijaan sitäkin paremmin. Käytiin hakee paikalliselta kiskalta kolme litraa kokista ja siemailtiin Joosepin ostama aowd-valmistumis-juhlarommipullo viimen, miltei finaaliin. Nyt on pienessä sievässä. Katselin tuossa hutissa, siis majassa näin hienolla suomenkielellä (ulkomailla olo aiheuttaa vaarallisesti kansainvälistymistä, toim. huom.) Miesten Vuoron paikallisia pieniä kovia leivonnaisia mutustellen ja rommia siemaillen. Siinä on hyvä pätkä. Suosittelen. Mutta jätä kyynisyys, epäily, arvottaminen ja kaikkitietävä ihmisten luonteen analysointi ja oman tilanteen importtaaminen takavasemmalle leffasta imaillessasi. 

Järkky määrä ankeriata joita Erno bongas aamun sukelluksilla tuhoutuneille alueille, joista surkean setin takia dyykit keskeytettiinkin ja botski tuli etuajassa takas resorttiin (koska tässä postissa ei muuten sukellusta mainita, pitää ainakin kuva olla sinne suuntaan).

Heitti tuo filkka täältä etelän lämmöstä ja varsin erityyppisten (mitä nyt ihmiset erityyppisiä voivat olla) luonteiden seasta pohjolan suomimeininkiin kuin tuosta vain. Ajatuksen ja fiiliksen voima on aika mahtava, siinä kuroutuu tämä 10 tuhannen kilometrin (linnuntietä, ja vain noin, älä turhaan google earthia esiinkaiva vaikka minä niin teinkin) välimatka hetkessä umpeen mikä tällä hetkellä vallitsee Filippiinien ja Suomen välillä. Vaan eihän sen talsiminen miestä miksikään muuta, ei ainakaan jos sen tekee lentokoneella. Vaan jos sen tekisi jalan? Tai edes pyörällä? Hmm. Food for thought. Are you man enough?

Huomenna kohti Puerto Galeraa. Valitsimme, ah, aikasempaa toimintamallia noudatellen, ottaa mestan järkkäämän kuljetuksen. Eli että taksi hakee resortilta, ja että lautan jälkeen yleisen bussin sijasta menemme tilatulla taksilla myös lentokentälle. Maksaa noin 30 e per nassu enemmän kuin että vetäis yleisillä. Muuten oltais valittu toisin mut noin kahden tunnin varoaika Cebussa palloillulle tai siis siellä lentokentälle pääsyyn oli konsensuksen mukaan liian lyhyt aika. Nice and easy. Tai ainakin easy. Vaan joskus elämän pitää olla vaikeaakin, sanotaan. 

Yllättävän ookoo musaa täällä rantabaarissa soitetaan. Nyt tulee joku Jamiroquain letkeä ja funkahtava kipale, ja muutenkin ilmoilla on raikunut, toki länsimaalaista, mutta sopivan mellowia, rentoa, osin taustaan uppoavaa ja ennenkaikkea musiikillisesti, joillan ansioilla, ei-liian-yksinkertaista tavaraa. Kaiken kaikkiaan kuva musiikista Filippiineilä on jäänyt siihen että soitetaan länkkärimusaa tai sitä imitoivaa, noin kymmenen vuotta jäljessä ja nimenomaan populaareimmilta listoilta olevaa, väljähtänyttä kompromissitanssipoppia. Toki riippuu niin paljon siitä missä mestoissa liikkuu, me ei olla kovin syvällä rakenteissa tai asiakokonaisuuksissa viiletetty.

Eihän mulla ole mitään sanottavaa.

25.12. ihmisissä on maailmaa kerrakseen

Olipas raflaava otsikko. Mutta jotain totuuden häiväähän tuossa kornin keltaisesta artikulaatiosta huolimatta. Arpomisen jälkeen päätin lähteä sukelluksille aamulla, vaikka eka pyyhin nimeni ilmottautumistaululta Joosepin tapaan veks. Aamiaispöydässä, vaikka söinkin siihen malliin etten mihinkään lähde, ajattelin että mennään sittenkin kun seuraavana päivänä ei ollu tarkotus suklaa. Epäröinti johtui siitä että retki suuntautui samaiselle Apo Islandille jolla oltiin jo oltu. Mutta sitten järkeily meni siihen suuntaan että eihän mitään siistiä asiaa missään kategoriassa ekalla vilkasulla hiffaa tai pysty imaisemaan sisuksiinsa. Niinkuin hyvät kirjatkin ilmeisesti avautuvat vasta monella lukukerralla loistoonsa, vaikken edelleekään tuota mantraa ole pystynyt toteuttamaan. Pitäis. Note-to-myself. Tee lista hyvistä kirjoista olet lukenut joskus ja lue uudestaan.

Tästä huolimattasSukellukset olivat kyllä aika sukkia. Tein vain kaksi kolmesta, kun kaksi oli samoihin saitteihin mihin aikasemmin. Mitään uutta tai supermielenkiintoista ei näkynyt, yksi kilpikonna, muutama merikäärme. Paikotellen kyllä näkyi isoja kalaparvia, mitä oli hauska tuijottaa eri asennoista kelluen. Sinänsä rauhaisaa kun ei tarvinnut koko ajan siftata huomiota johonkin kiintoisaan jota kohti pitäisi mennä ja sumplia muiden sukeltajien kanssa jonotusnumerot. Todella monilla kun on kamerat mukana, ja jotkut rynnivät mistään välittämättä paikalle kameroineen kun jotain kiintoisaa löytyy ja räpsyttelevät kohteen edessä pitkät pätkät. Nytkin dyykillä oli vanha ranskalainen seurue jonka yksi kuihtuneen näköinen kaveri, mieleen tuli riuhtunut bernie ecclestone, Erno keksi kutsua häntä formulakeisariksi, oli matkassa järkyttävän kokoisella kamerasysteemillä kaksine valoineen, mutta ei hallinnut sukellusta ollenkaan vaan kohelsi menemään paikkoja ja pohjaa repien. Yhtä kaikki, nyt oli hauska meditaation kaltaisesti fiilistellä ja miettiä sukellusta ja veden alla olemista toiseen malliin kuin silloin kun esmes koittaa laskea kuinka monta hammasta sillä hailla onkaan. Sen lisäksi laski lisäpainon määrän vain kolmeen kiloon. Niin vähän ei koskaan ole ollut, ja homma toimi hyvin. Ja kyllähän se helpottaa sukellusta, siitä tulee paljon rauhaisampaa kuin ei tartte bcd:n kanssa säätää ollenkaan (... kun ei voikkaan). Voi keskittyä hengittämiseen ja vartalon asentojen hiomiseen. 

Apo-saari, joulun henki ja venetyyppi jolla Dumagueten suklausmatkoilla liikuskellaan.

Luppoajan veneellä käytin sitten lukemiseen ja jengin kanssa juttelemiseen. Kafka on the Shore on hyvä kirja. Oli hauskaa. Veneessä siinäkin oli tunnelmaa, vaikka välillä satoi ja aallot pauhasivat. Paluumatka oli hidas ja pitkä ja pisti hiukan mahaakin vellomaan. Sanotaan että kaksi tuntia sitä lisää ja veneen laatoitus olisi mennyt uusiksi. Läppää tuli heitettyä jenkkijehun kanssa, joka oli molekyylibiologian opinnoissaan loppusuoralla ja tyttiksensä kanssa alottelemassa sukelluksia, Intian vapaaehtoistyöskentelyn kautta tullut paikalle. Ihan mukava tyyppi vaikka tietyntyyppinen amerikkalainen itseriittoisuus paistoi paikotellen läpi. Venäläinen tyttö, joka ei sukeltanut kuin kerran poikakaverin komutessa kaikki sukellukset, ei taasen osannut kovin hyvin englantia mutta iloisella meiningillä yritystä kuitenkin oli. Ymmärrettävästi, kun veden alla piti poikakaveristaan kiinni ja näytti siltä että jos ei olis tehnyt niin, olisi pulahtanut pinnalle saman tien. Enemmän painoja hänelle alkuun, sanon mä. Aika nollataidoilla sitä pystyy sukeltamaan missä päin maailmaa näköjään tahansa eikä kukaan ole estämässä.

Matkan puhemoottori oli sukellusohjaaja Kanadasta, pitkän linjan sukeltaja joka oli sukellellut jo kuuskytluvulla, ja tehnyt töitä alan parissa ympäri maailmaa, aina hollywoodista tekniseen sukellukseen Alaskassa, ja virkistyssukellusohjaajana Meksikossa, Bahamalla, Thaimaassa, Filippiineillä ja ties missä. Ensi vaikutelma kaverista oli että hemmo on itteään täynnä ja haluaa olla huomion keskipiste, mutta enemmän puheripuliin sekoittuessani alun vastenemielisyydestä huolimatta mielipide heltyi siihen suuntaan että tämä on vain esimerkki hypersosiaalisesta ja hyväntuulisesta ihmisestä joka tekee just sitä mistä tykkää, iästä ja olosuhteista viis. Olipa tämä opettanut aikoinaan jossain leffassa Richard Gereäkin käyttäytymään veden alla, ja ollut monissa X-Fileseissäkin pitämässä Mulderia ja Scullya kädestä kiinni vesikohtauksissa. Sukelluksia itsellään kaveri arvioi olevan jotain 13 ja 14 tuhannen välissä. Käsittämätöntä mielenkiinnon intensiteettiä jotain asiaa kohtaan. Nyt hemmo asui Filippiineillä, suhteilla noin 200 dollaria maksavassa asunnossa resortin lähellä, eikä hällä ollut omaa kämppää missään muussa maassa. Periaatteena että tavarankin määrä on hyvä pitää minimissä ilman velvotteita jos haluaa vaihtaa maisemaa. Tämä tietyntyypin hedonistinen maailmanmatkaaja-asenne, en-sitoudu-mihinkään-aina-valmis-kaikkeen, - tyyppi mitä jenkkileffoista voi bongata, tiedättehän. Mutta näyttää joillain toimivan loppuun asti, ilman lopun ilmiselvää "olin väärässä - wasted my life" - opetusta. Oli mies ainakin päälle seitsemänkymmentä. Asennetta asennetta, sanoi valmentaja.

Illalla mentiin viereisen resortin ravintolaan syömään kuin kanadalainen oli kehunut mestan pitsoja. Otettiin kolmeen pekkaan kaksi pitsaa. Viereinen resortti oli kertaluokkaa hienompi kuin meidän, varmaan tuplahintainen. Olikin sitten täynnä vielä vanhempia keskieurooppalaisia. Seuraamme liittyi vielä omasta resortistamme saksalainen maailmanmatkaaja, täsmälleen kanssani samanikäinen hyvin gruumattu, miellyttävää ja hyvin soljuvaa englantia puhuva solariummainos, jossa oli mielestäni vielä ripaus takakammarin poikaa. Jooseppi ja Erno eivät olleet varauksetta samaa mieltä, itsestäni selvä keissi. Yhtäkaikki mukava herrasmies, ammatiltaan tuomari, ja kertoi paljon hyviä juttuja matkustamisesta ja meiningeistä. Ajan hengen mukaisesti päädyttiin puhumaan Euroopasta ja talouskriiseistä ja kestävästä kehityksestä, sukelluksien, musiikin, harrastamisen sun muun lisäksi. Juttelut kestivät muutamia tunteja.

Huomaa kyllä että kun yrittää sanoa enemmän, ja kun aiheet soljuvat yhdestä toiseen, oma englanti varsinkin lausumisen suhteen ei aina pysy kasassa. Eihän sillä väliä ole, tarkoitus menee yleensä perille, ja voi korjailla kun oppii keskustelukumppanien flown ja muutenkin on enemmän aikaa. Mutta vaatis kyllä että asuu pidemmän pätkän vieraassa maassa että pystyis notchaa omaa puhettaan pykälän korkeemmalle. Tai että tosissaan treenais sitä himpes. Note-to-myself-2. Pitäis opetella sitä espanjaa. Ilman sitä (tai portugalia) ei kande lähteä Etelä-Amerikkaan. Se on vaarallista, ainakin backpackermeiningillä. Saksalainenkin kertoi tulleensa ryöstetyksi törkeästi Santiago de Chilessä, ja monta kertaa olivat koittaneet huijata. Kaikkea ei kannata oppia kantapään kautta, mutta aina kannattaa oppia. Kun se loppuu, onkin valmis hyppäämään arkun sisään. Eihän me sitä haluta, kai.

24.12. son valas, eiku hai ... eikäku valashai

Törky-öky-mestan aikasin herätys eli puol kuus ylös kun suuntana oli katsomaan valashaita. 

Kyseenalasta touhua kyllä, sillä joskus puoli vuotta sitten paikalliset kalastajat huomasivat että voivat houkutella ruokkimalla kyseisiä otuksia lähelle erästä saarta, ja sitämyöten myös houkutella sukeltavia turisteja paikalle maksamaan siitä sekä roippeesta mitä saattavat tulla myymään botskeilla. Ei huvittais tukea moista, ekosysteemin häirintää ja vääristämistä, ja vaikka samaa sano paikan sveitsiläinen omistaja joka oli dyykillä mukana, ja sinänsä piti homman järkevänä kieltämällä tekemästä tiettyjä juttuja etcetera, niin silti ei voinut passata tilaisuutta. Oli lähdettävä katsomaan meininkiä ja otuksia, isoimpia kuitenkin mitä vedenalla on nähnyt. 

Itse otus ja pari ehkä tietämättömänkin typerää vedenalaista nautiskelijaa.

Kuriositeettina paikan omistaja oli kyllä jollain tapaa taas stereotypioiden huipentuma. Lyhyt, sinänsä charmantti ja semilihaksikas sveitsiläinen, ruskettunut ja sharpisti pukeutuva maailmanmies, jonka puheet olivat läppeensä sitä mitä voi odottaakin, itsetietoista ja röyhkeää, olevinaan hauskaa ja seurallista, mutta taustalta loistaa itsekkyys ja pikkumaisuus, pinnallisuus ja rauhattomuus, tietynlainen pikkupoikamainen minä-olen-pihapiirin-kuningas-asenne. No, ehkä tämä on vain kateellisen panettelua, pienen sielun puhetta kaverista joka on lähtenyt jo ajat sitten toteuttamaan omaa unelmaansa ja onnistunut siinä nähtävän loistavasti. Ollaanhan me suomalaiset kateellista kansaa. Minä ainakin. Paikka selkeästi menestyy, ja omistajalla on moisia paikkoja useampikin ja omistaapa diveshopistakin osan. Fygy haisee ja maisemat on komeita. Mutta jos erehtyy kulman taakse voi osua liejuisen löyhkän kikkare sieraimeen. Just.

Itse valashaisukelluksen otukset olivat vaikuttavia, isoin yksilö ehkä jopa miltei 10 metriä pitkä. Wikipedian mukaan isoin koskaan tavattu on yli 12 metriä, keskiarvona 9,7 m. Yhteensä meressä vilisti viisi yksilöä, yksi pieni vauva, noin parimetrinen, loput isoimman ja pienimmän väliltä. Näkyvyys oli paska, ehkä noin viisi metriä, mutta noita rauhallisia otuksia pääsi ihan lähelle. Välillä pyrstö huiskahti noin metrin päästä ohitse. Kalastajat menivät kanooteillaan pinnalla ohi ja valashait perässä. Ihme että niillä riitti pinna kytätä katkarapuja ja planktonia vaikkeivat kalastajat niitä enää heitelleet, vaan heiluttivat vaan kättänsä vedessä. Itse ruokkiminen oli tapahtunut jo aikaisemmin. Huijausta.

Toiminnan sikamaisuuden lisäksi dyykki oli, otuksien majesteettisuudesta huolimatta, myös halventava. Niin eläimiä kuin sukeltajia kohtaan. Menee seikkailunomaisuus ja löytämisen fiilis kun hienot otukset talutetaan narusta pyörimään räpiköijien iloksi. Ja kuuskyt minuuttia huonolla näkyvyydellä samassa paikkaa, kahdeksan muun sukeltajan kanssa. Ei osannu enää arvostaa näkemäänsä, vaikka jos normi dyykillä näkyis ohimenevänä vastaava otus, olis ihan haltioissaan. Mut tyytyväinen kyllä olen et tuli nähtyä. Seuraavan tilaisuuden tullessa vastaan en kyllä lähde tukemaan. Voin kuvitella että tässäkin mestassa, jos hommaa ei kielletä, se tulee kiihtymään ja valashait ja ympäristö kärsii pahasti. Tai siis vielä pahemmin. Mestan omistaja uumoili että kielto voisi tulla. Huolimatta siitä että tällasissa sukelluksissa pyritään pitämään kaikki ympäristöä kunnioittavana, siistinä ja järkevänä, niin eihän sitä voi kieltää että moinen virkistystoiminta kuiteski on kaikkinensa aika haitallista luontoa ajatellen. Mut toisaalta se lisää ainakin länkkäri-sukeltajien ja toimijoiden tietoisuutta liitännäisistä asioista, ja saa jotain hyvääkin aikaan.

Retken toinen dyykki vedettiin läheiselle saarelle toisen valashaidyykin sijaan. Hyvä veto koska ei pelkästään niitä olisi jaksanut katsoa toistamiseen tuntia. Hassu tilanne. Luulis kyl kun tätäkin lausetta kirjottaa että kyllä kattois. Mut liikaa on liikaa. Jos pistää tosi paskan analogian pydeen niin ei sitä hyvää leffaakaan viittis heti putkeen kattoa. Jotkut tietty niin vois tehä mutten minä. Ja näkypä toisella dyykillä mustapyrstöhaita (black tip shark) joita ei ollukkaan vielä näkynyt. Se on nyt sukeltajana tullu nähtyä jortsussa viittä erilaista haikalaa. Jiihaa. Sukeltajantaidoista viis kunhan näkee mahdollisiman paljon. Asenteessa olis ehkä hiukka parantamisen varaa.