31.12. uuden vuoden ripuliblues

Ensimmäinen uusi vuosi muualla kuin kotona Suomessa, mutta hirveästi siitä ei jäänyt käteen. Edellisen päivän sukellusretken rantagrillauksien safka tai illan jäätelötönikkä, epäilen ensimmäistä, pisti vatsan täysin sekaisin ja kuumeen päälle. Aamulla pääsi vielä ylös ja lähdin jätkien kanssa aamiaiselle, mutta koska sitä ennen yllättäen oli tullut jo pelkkä nestettä kiinteän sijasta, en uskaltanut syödä mitään. Ja vointi kääntyikin sitten nopeasti niin huonoksi että piti maata koko päivä houreessa sängyssä, 31.12 klo 10 - 1.1 klo 8. Jihaa. On kyllä myönnettävä, että hygienia ei ihan pysynyt messissä grillisapuskoissa. Söin käsin tarjoutut burgerit ilman että käsiä olisi desifioitu, ja jälkikäteen ajatellen varsinkin tarjottu majoneesimömmö oli epäillyttävää. Muille ei kyl tullut oireta, itse tosin söin kertaluokkaa enemmän kun aamiainen oli jäänyt väliin.

Paska juttu. Erno ja Jooseppi kävivät retkellä päivällä läheisessä kaupungissa ja muilla rannoilla, pääsivät uimaan vesiputoksen alla ja muuta mukavaa. Olisin mieluusti ollut mukana, tuo kun oli eka kerta moiselle aktiviteetille täällä. Eipä ollut kovin hauska myös maata uuden vuoden aattoa sängyssä, varsinkin kun paikallisilla on täysin käsittämätön tapa räjäytellä paukkuja missä sattuu ja niin maan pirusti. Tuntui kun olisi ollut tykistökeskityksessä, kiihtyvällä tahdilla keskipäivästä aina johonkin yhteen asti yöllä kuului järkyttävä pauke ulkoa. Välillä tuli fiilis että ikkunasta lentää sisään räjähteitä. Eipä ole kovin turvallista moisessa meiningissä kävellä ulkona. 

Ei saanut syötyä mitään koko päivänä, mitä nyt Joosepin tarjoamia imodumiumeja. Joikin ihan liian vähän, mutta kun sitä yritti, tuli se saman tien ulos. Onneksi sentään vessa toimi koko päivän ihan hyvin. Kalman haju kyl laskeutui sinne, mistä Jooseppikin joutu järkyttymään. Eipä oo tässä resortin loukossa vessassa tuuletusta, niin minkäs teet.

Tsidutaan, nyt on ihan ookoo olo mitä nyt suhteellisen heikko kun syömingit on jääny välistä.

30.12. reissun viimoset dyykit

Puerto Galera on ollut aika pettymys. Varsinkin sukellusten osalta. Eilen tuli tehtyä samassa pienessä puljussa kaksi dyykkiä. Lafkan varusteet olivat edelleen heikkoa tasoa, nyt tuli räpylöittenkin osalta valittamista. Ensin tarjottiin yksilöitä missä toinen räpylä oli miltei reunasta katki, ja taipui siten enemmän kuin oli tarkoitus. Tilalle otin sitten paikan pitäjän aivan liian jäykät räpylät, jotka aiheuttivat dyykillä kramppaamista ja muutenkin tuntuivat jalassa ikäviltä kun jalkapohjaan kohdistui ylimääräistä vääntöä. Toisella dyykillä sitten pistettiin jalkaan omituiset, hain evän muotoiset, erittäin kevyet räpylät, joilla oli kyllä loistava kääntyä, mutta tuntui ettei niillä juuri mihinkään päässyt. Vaativat kuulemma totuttelemista. Tämän lisäksi näkyvyys oli edelleen erittäin kehno, eikä mitään kiintoisaa muutenkaan tullut vastaan. Sukellusten hauskinta antia oli mukaan tullut vanha japanilainen mies, joka oli meijän porukan lisäksi ainoa dyykeille osallistunut. Ryhmäkokojen pienuudesta tietty plussaa.

Vaikka kyseinen japanilainen oli sukeltanut jo yli kakskyt vuotta, ei se hänen toiminnoissaan juuri näkynyt. Kömpelösti mies lanasi pohjaa, selkeästi ihan liian suurella painolastilla, oudosti potkien alaspäin niin että hiekka pöllysi tai korallit ottivat vahinkoa. Sattuipa niinkin että kun kohdattin kilpikonna, koitti tämä ottaa sen innostuneesti kiinni. Opas onneksi antoi noottia moisesta urpoilusta. Tätäpä on kyllä kuullut aikasemminkin, että japanilaiset sukeltajina ovat röyhkeitä, eivät kunnioita ympäristöään ja koittavat ottaa muistoa asioista ja sörkkiä kaikkea. Epäreilua yleistystä? Tiedä tuota. Pinnan päällä mies oli hauskaa seuraa kaikkine juttuineen ja hauskoine japanilaisine sanankäänteinen ja puhetyyleineen. Kutsuipa tämä minut ja Ernon ekan dyykin jälkeen hotelliinsa mutustelemaan pyydystämäänsä kalaa lounaaksi. Tosin kylhän se meille maksoi sitten enemmän kuin normilounas kun raflan henkilökunta otti fygyä kalan valmistamisesta ja juomatkin piti maksaa. Hauska ukko joka tapauksessa, illalla vielä mentiin baariin porukalla ja syötiin illallista. 

Tänään vaihdettiin dive shoppia resorttimme omaan lähinnä sen takia että saataisiin varusteisiin upgradea. Pienemmän puljun hollantilainen pitäjä ei tietysti tästä digannut ja koitti kysellä syytä, eipä tullut suoraan sanottua ettei ollut tyytyväinen kamoihin ja haluaa kokeilla muita, vaan sönkättyä jotain että ei tiedetä halutaanko sukeltaa vielä ja että muutakin voisi tehdä. Olisi sitä voinut kyllä vähän suorasanaisempikin olla, tuon kun voi tietty tehdä ystävälliselläkin tyylillä. Enemmän hyötyä molemmilla osapuolille, niinkuin tuon tyyppisissä tilanteissa yleensä. Pienet ovat piirit kuitenkin täällä ja kaikki diveshopit tietävät toistensa tekemiset ja asiakaskunnankin.

Oman resortin retki lähdössä, hyvät kamat, mutta liikaa kuvassa näkyviä ruotsalaisia.

Joka tapauksessa, oman resortin kanssa lähdettiin läheiselle saarelle, Verde Islandille, päiväretkelle, mihin kuului kaksi sukellusta ja grillilounas rannalla. Retki ei ollut onnistunut. Se ensinnäkin myöhästyi kun mestan vene meni hetkeä ennen lähtöä hajalle ja kesti aikaa hommata uusi. Lisäksi ryhmässä oli vitusti liikaa porukkaa ja vene muutenkin liian pieni. Sähläystä botskilla ja veteen menossa. 13 sukeltajaa kohden oli vain kaksi opasta, ja hekään eivät organisoineet tai johtaneet porukkaa kunnolla. Yli puolet porukasta oli isomahaisia ruotsalaisia, joille ei hirveästi taitoa ollut. Kohelsivat menemään. Niinkuin muutkin. Porukassa oli yksi jonkun ruotsalaisen paikallinen "tyttöystävä", joka joutui virran vieteväksi, sitoi toisen oppaan kokonaan pelastamaan itseään, hidasti kaikkea ja lopulta jätti sitten sukellukset keskenkin. Meidän porukka oli koko poppoon parasta sukeltajaa tällä kertaa, valehtelematta. Moisessa apinalaumassa sukeltaminen ei ollut muutenkaan hauskaa, koko ajan veden alla sai varoa mitä muut tekevät. Lisäksi kun näkyvyys oli huono, piti pysyä suht lähellä muita. Toinen dyykki sentään oli vähän parempi, näkyi kaksi tosi isoa kivikalaa. Ensimmäisen kohdalla kävi niin, että menin katsomaan Joosepin perään mitä tämä tuijottaa, en huomannut mitään, menin lähemmäs, en vieläkään havainnut, kunnes tungin naamani ihan kiinni koralliin ja sitten vasta tajusin että siinä onkin iso kivikala. Säpsähdin ja kylläpä Jooseppia huvitti.

Vaan olkoon sukellukset tässä. Vielä olisi täällä Puerto Galeralla mahis kahtena päivänä dyykkailla, mutta ensinnäkin alkaa jo sukeltaminen muutenkin kyllästyttää (25 sukellusta 15 päivän aikana), ja eipä täällä ole siihen kovin hyvät puitteetkaan. Kuuleman mukaan 2006 täällä oli iso taifuuni joka pisti suuren osan koralleja paskaksi päälle 15 metrin syvyydessä. 

Muutama päivä tsillailua, turha hätäinen retki thaikkuihin, ja sitten kattomaan mihin suuntaan Suomi on vajaassa kuukaudessa muuttunut.

28.12. puerto galera ja rappioranta

Saavuttiin eilen päivän matkustamisen jälkeen otsakkeen paikkaan. Aamulla viideltä ylös, tunti taksilla, toinen lautalla, kolme tuntia toisella taksilla, pari tuntia lentokentällä, pari tuntia koneessa, kolme tuntia taksissa, tunti veneessä. Ja sitten pimeydessä bilettävällä biitsille täynnä amerikkalaisia, brittejä, saksalaisia, pääsäntöisesti, päissänsä, pubeja ja tissibaareja ja kännisiä kovaäänisiä ihmisiä, lähinnä päälle neljäkybäsiä, vanhempiakin. Kaupustelijoita ja valoja, paikalliset kapinoivat nuoret paukuttelemassa papaatteja vaarallisen lähellä. Ahtaita kujia, pahoja hajuja, paljon väistettäviä ihmisiä. Tulipa fiilis että saavuttiin jonnekin eteläeuroopan lomahelvettiin. Vaikka lopun venematka antoi odottaa että tultaisiiin rauhaisaan, pelkästään sukeltajille varattuun paratiisiin. Katsotaan mihin hommat menee. Ainakin resorttihuone on huonoin tähän mennessä, tunkkaisen hajuinen ja ahdas betonikoppi jossa huonosti toimiva vessa ja ankea sisustus.

Sata metriä resortin huoneesta ja "hehkeä paratiisiranta". Jäk.

Aamu ihmeteltiin paikan diving shoppeja. Koitettiin kattoa että mikä olisi hyvä hinta/laatu - suhteeltaan. Oltiin ensinksi ottamassa varsin fiiniä vaihtaria, millä oli hienot tilat, mutta kun vähän heiluttiin todettiin että moisesta olisi tullut liian teollinen ja vanha fiilis, asiakaskunta kun oli nimenomaan varoissaan olevaa vanhempaa, ryhmäkoot suuria, ja muutenkin homma "liian turvallisen tuntuista". Sitten otettiinkin hollantilaisen heebon pitämästä puljusta yksi dyykki. Ryhmässä oli vain meijän bosse. Varusteet oli kyllä hinnan mukaiset, itelle ei löytynyt tarpeeksi isoja kenkiä, räpylät oli paskat, bcd liian iso ja muutenkin omituinen, ja venekin vähän vain sinnepäin. Mutta 900 pesoa per dyyki varusteineen ei ole paha. 

Sukellus vaan oli huono. Näkyvyys retken kehnoin, noin viitisen metriä, kolme kiloa ekstrapainoa oli liian vähän ja puolen tankin jälkeen joutu potkimaan pysyäkseen pinnan alla. Pitää lisätä takas neljään. Lisäksi jossain välissä imailin huomaamatta meduusan tai vastaavaa tauhkaa käteeni jota nytkin polttelee ihan tarpeeksi. Viinietikka siihen päälle ei juuri tuntunut auttavan, mutta ties kuinka ikävä tunne ilman sitä olisikaan. Sukelluksella oli myös koko ajan suht voimakasta virtausta, mikä näitten ongelmien päälle ei tuntunut hauskalta, vaikka muuten olis ollukin ihan kliffa. Erno ja Jooseppi nimenomaan tykkäsivät dyykistä tuon takia. Jätimme päivän sukellukset kuitenkin tuohon yhteen, kun näkyvyyden pitäisi päivä päivältä parantua. Viime päivien sateet ovat tämän vuoristoisen seudun, jossa on paljon jokia, huuhtoneet paljon mutaa ja roskaa jokiin, jotka sitten taas ovat rannikon dyykkisaitit saattaneet huonon näkyvyyden valtaan.

Loppupäivä meni ottaessa rennosti, lukiessa, jubaillessa ja baareissa kierrellessä. Suunniteltiin miten käytettäisiin aika täällä ollessamme. Konsensus oli että pitäis käydä kattomassa paikallista luontoakin, vesiputoksia tahi vastaava, jotta paikkojen tsiigailu ei rajoittuisi pelkästään vedenalaisiin ja stadeihin. Katsotaan onnistuuko. 

26.12. oman elämän viimeinen päivä - miten sen vietän?

Idioottimaisen otsikon juonihan oli siis resortin nimessä, Pura Vida - "oma elämä". Yhtä kaikki, otan sen chillisti. Kirjoitan tätä mestan baaritiskiltä, 10 metriä rantaan lyövistä aalloista. Siemailen Pina Coladaa, joka on ihan kelvollinen, muttei parasta mitä täällä on saatu. Erno ja Jooseppi lähtivät stadiin syömään Joe's Chickeniin, jota kanadalainen sukellusohjaaja suositteli. Ite söin sen verta tuhdin aamiaisen, jälleen, ettei kiinteä ruoka maistu. 

Alkoholi sen sijaan sitäkin paremmin. Käytiin hakee paikalliselta kiskalta kolme litraa kokista ja siemailtiin Joosepin ostama aowd-valmistumis-juhlarommipullo viimen, miltei finaaliin. Nyt on pienessä sievässä. Katselin tuossa hutissa, siis majassa näin hienolla suomenkielellä (ulkomailla olo aiheuttaa vaarallisesti kansainvälistymistä, toim. huom.) Miesten Vuoron paikallisia pieniä kovia leivonnaisia mutustellen ja rommia siemaillen. Siinä on hyvä pätkä. Suosittelen. Mutta jätä kyynisyys, epäily, arvottaminen ja kaikkitietävä ihmisten luonteen analysointi ja oman tilanteen importtaaminen takavasemmalle leffasta imaillessasi. 

Järkky määrä ankeriata joita Erno bongas aamun sukelluksilla tuhoutuneille alueille, joista surkean setin takia dyykit keskeytettiinkin ja botski tuli etuajassa takas resorttiin (koska tässä postissa ei muuten sukellusta mainita, pitää ainakin kuva olla sinne suuntaan).

Heitti tuo filkka täältä etelän lämmöstä ja varsin erityyppisten (mitä nyt ihmiset erityyppisiä voivat olla) luonteiden seasta pohjolan suomimeininkiin kuin tuosta vain. Ajatuksen ja fiiliksen voima on aika mahtava, siinä kuroutuu tämä 10 tuhannen kilometrin (linnuntietä, ja vain noin, älä turhaan google earthia esiinkaiva vaikka minä niin teinkin) välimatka hetkessä umpeen mikä tällä hetkellä vallitsee Filippiinien ja Suomen välillä. Vaan eihän sen talsiminen miestä miksikään muuta, ei ainakaan jos sen tekee lentokoneella. Vaan jos sen tekisi jalan? Tai edes pyörällä? Hmm. Food for thought. Are you man enough?

Huomenna kohti Puerto Galeraa. Valitsimme, ah, aikasempaa toimintamallia noudatellen, ottaa mestan järkkäämän kuljetuksen. Eli että taksi hakee resortilta, ja että lautan jälkeen yleisen bussin sijasta menemme tilatulla taksilla myös lentokentälle. Maksaa noin 30 e per nassu enemmän kuin että vetäis yleisillä. Muuten oltais valittu toisin mut noin kahden tunnin varoaika Cebussa palloillulle tai siis siellä lentokentälle pääsyyn oli konsensuksen mukaan liian lyhyt aika. Nice and easy. Tai ainakin easy. Vaan joskus elämän pitää olla vaikeaakin, sanotaan. 

Yllättävän ookoo musaa täällä rantabaarissa soitetaan. Nyt tulee joku Jamiroquain letkeä ja funkahtava kipale, ja muutenkin ilmoilla on raikunut, toki länsimaalaista, mutta sopivan mellowia, rentoa, osin taustaan uppoavaa ja ennenkaikkea musiikillisesti, joillan ansioilla, ei-liian-yksinkertaista tavaraa. Kaiken kaikkiaan kuva musiikista Filippiineilä on jäänyt siihen että soitetaan länkkärimusaa tai sitä imitoivaa, noin kymmenen vuotta jäljessä ja nimenomaan populaareimmilta listoilta olevaa, väljähtänyttä kompromissitanssipoppia. Toki riippuu niin paljon siitä missä mestoissa liikkuu, me ei olla kovin syvällä rakenteissa tai asiakokonaisuuksissa viiletetty.

Eihän mulla ole mitään sanottavaa.

25.12. ihmisissä on maailmaa kerrakseen

Olipas raflaava otsikko. Mutta jotain totuuden häiväähän tuossa kornin keltaisesta artikulaatiosta huolimatta. Arpomisen jälkeen päätin lähteä sukelluksille aamulla, vaikka eka pyyhin nimeni ilmottautumistaululta Joosepin tapaan veks. Aamiaispöydässä, vaikka söinkin siihen malliin etten mihinkään lähde, ajattelin että mennään sittenkin kun seuraavana päivänä ei ollu tarkotus suklaa. Epäröinti johtui siitä että retki suuntautui samaiselle Apo Islandille jolla oltiin jo oltu. Mutta sitten järkeily meni siihen suuntaan että eihän mitään siistiä asiaa missään kategoriassa ekalla vilkasulla hiffaa tai pysty imaisemaan sisuksiinsa. Niinkuin hyvät kirjatkin ilmeisesti avautuvat vasta monella lukukerralla loistoonsa, vaikken edelleekään tuota mantraa ole pystynyt toteuttamaan. Pitäis. Note-to-myself. Tee lista hyvistä kirjoista olet lukenut joskus ja lue uudestaan.

Tästä huolimattasSukellukset olivat kyllä aika sukkia. Tein vain kaksi kolmesta, kun kaksi oli samoihin saitteihin mihin aikasemmin. Mitään uutta tai supermielenkiintoista ei näkynyt, yksi kilpikonna, muutama merikäärme. Paikotellen kyllä näkyi isoja kalaparvia, mitä oli hauska tuijottaa eri asennoista kelluen. Sinänsä rauhaisaa kun ei tarvinnut koko ajan siftata huomiota johonkin kiintoisaan jota kohti pitäisi mennä ja sumplia muiden sukeltajien kanssa jonotusnumerot. Todella monilla kun on kamerat mukana, ja jotkut rynnivät mistään välittämättä paikalle kameroineen kun jotain kiintoisaa löytyy ja räpsyttelevät kohteen edessä pitkät pätkät. Nytkin dyykillä oli vanha ranskalainen seurue jonka yksi kuihtuneen näköinen kaveri, mieleen tuli riuhtunut bernie ecclestone, Erno keksi kutsua häntä formulakeisariksi, oli matkassa järkyttävän kokoisella kamerasysteemillä kaksine valoineen, mutta ei hallinnut sukellusta ollenkaan vaan kohelsi menemään paikkoja ja pohjaa repien. Yhtä kaikki, nyt oli hauska meditaation kaltaisesti fiilistellä ja miettiä sukellusta ja veden alla olemista toiseen malliin kuin silloin kun esmes koittaa laskea kuinka monta hammasta sillä hailla onkaan. Sen lisäksi laski lisäpainon määrän vain kolmeen kiloon. Niin vähän ei koskaan ole ollut, ja homma toimi hyvin. Ja kyllähän se helpottaa sukellusta, siitä tulee paljon rauhaisampaa kuin ei tartte bcd:n kanssa säätää ollenkaan (... kun ei voikkaan). Voi keskittyä hengittämiseen ja vartalon asentojen hiomiseen. 

Apo-saari, joulun henki ja venetyyppi jolla Dumagueten suklausmatkoilla liikuskellaan.

Luppoajan veneellä käytin sitten lukemiseen ja jengin kanssa juttelemiseen. Kafka on the Shore on hyvä kirja. Oli hauskaa. Veneessä siinäkin oli tunnelmaa, vaikka välillä satoi ja aallot pauhasivat. Paluumatka oli hidas ja pitkä ja pisti hiukan mahaakin vellomaan. Sanotaan että kaksi tuntia sitä lisää ja veneen laatoitus olisi mennyt uusiksi. Läppää tuli heitettyä jenkkijehun kanssa, joka oli molekyylibiologian opinnoissaan loppusuoralla ja tyttiksensä kanssa alottelemassa sukelluksia, Intian vapaaehtoistyöskentelyn kautta tullut paikalle. Ihan mukava tyyppi vaikka tietyntyyppinen amerikkalainen itseriittoisuus paistoi paikotellen läpi. Venäläinen tyttö, joka ei sukeltanut kuin kerran poikakaverin komutessa kaikki sukellukset, ei taasen osannut kovin hyvin englantia mutta iloisella meiningillä yritystä kuitenkin oli. Ymmärrettävästi, kun veden alla piti poikakaveristaan kiinni ja näytti siltä että jos ei olis tehnyt niin, olisi pulahtanut pinnalle saman tien. Enemmän painoja hänelle alkuun, sanon mä. Aika nollataidoilla sitä pystyy sukeltamaan missä päin maailmaa näköjään tahansa eikä kukaan ole estämässä.

Matkan puhemoottori oli sukellusohjaaja Kanadasta, pitkän linjan sukeltaja joka oli sukellellut jo kuuskytluvulla, ja tehnyt töitä alan parissa ympäri maailmaa, aina hollywoodista tekniseen sukellukseen Alaskassa, ja virkistyssukellusohjaajana Meksikossa, Bahamalla, Thaimaassa, Filippiineillä ja ties missä. Ensi vaikutelma kaverista oli että hemmo on itteään täynnä ja haluaa olla huomion keskipiste, mutta enemmän puheripuliin sekoittuessani alun vastenemielisyydestä huolimatta mielipide heltyi siihen suuntaan että tämä on vain esimerkki hypersosiaalisesta ja hyväntuulisesta ihmisestä joka tekee just sitä mistä tykkää, iästä ja olosuhteista viis. Olipa tämä opettanut aikoinaan jossain leffassa Richard Gereäkin käyttäytymään veden alla, ja ollut monissa X-Fileseissäkin pitämässä Mulderia ja Scullya kädestä kiinni vesikohtauksissa. Sukelluksia itsellään kaveri arvioi olevan jotain 13 ja 14 tuhannen välissä. Käsittämätöntä mielenkiinnon intensiteettiä jotain asiaa kohtaan. Nyt hemmo asui Filippiineillä, suhteilla noin 200 dollaria maksavassa asunnossa resortin lähellä, eikä hällä ollut omaa kämppää missään muussa maassa. Periaatteena että tavarankin määrä on hyvä pitää minimissä ilman velvotteita jos haluaa vaihtaa maisemaa. Tämä tietyntyypin hedonistinen maailmanmatkaaja-asenne, en-sitoudu-mihinkään-aina-valmis-kaikkeen, - tyyppi mitä jenkkileffoista voi bongata, tiedättehän. Mutta näyttää joillain toimivan loppuun asti, ilman lopun ilmiselvää "olin väärässä - wasted my life" - opetusta. Oli mies ainakin päälle seitsemänkymmentä. Asennetta asennetta, sanoi valmentaja.

Illalla mentiin viereisen resortin ravintolaan syömään kuin kanadalainen oli kehunut mestan pitsoja. Otettiin kolmeen pekkaan kaksi pitsaa. Viereinen resortti oli kertaluokkaa hienompi kuin meidän, varmaan tuplahintainen. Olikin sitten täynnä vielä vanhempia keskieurooppalaisia. Seuraamme liittyi vielä omasta resortistamme saksalainen maailmanmatkaaja, täsmälleen kanssani samanikäinen hyvin gruumattu, miellyttävää ja hyvin soljuvaa englantia puhuva solariummainos, jossa oli mielestäni vielä ripaus takakammarin poikaa. Jooseppi ja Erno eivät olleet varauksetta samaa mieltä, itsestäni selvä keissi. Yhtäkaikki mukava herrasmies, ammatiltaan tuomari, ja kertoi paljon hyviä juttuja matkustamisesta ja meiningeistä. Ajan hengen mukaisesti päädyttiin puhumaan Euroopasta ja talouskriiseistä ja kestävästä kehityksestä, sukelluksien, musiikin, harrastamisen sun muun lisäksi. Juttelut kestivät muutamia tunteja.

Huomaa kyllä että kun yrittää sanoa enemmän, ja kun aiheet soljuvat yhdestä toiseen, oma englanti varsinkin lausumisen suhteen ei aina pysy kasassa. Eihän sillä väliä ole, tarkoitus menee yleensä perille, ja voi korjailla kun oppii keskustelukumppanien flown ja muutenkin on enemmän aikaa. Mutta vaatis kyllä että asuu pidemmän pätkän vieraassa maassa että pystyis notchaa omaa puhettaan pykälän korkeemmalle. Tai että tosissaan treenais sitä himpes. Note-to-myself-2. Pitäis opetella sitä espanjaa. Ilman sitä (tai portugalia) ei kande lähteä Etelä-Amerikkaan. Se on vaarallista, ainakin backpackermeiningillä. Saksalainenkin kertoi tulleensa ryöstetyksi törkeästi Santiago de Chilessä, ja monta kertaa olivat koittaneet huijata. Kaikkea ei kannata oppia kantapään kautta, mutta aina kannattaa oppia. Kun se loppuu, onkin valmis hyppäämään arkun sisään. Eihän me sitä haluta, kai.

24.12. son valas, eiku hai ... eikäku valashai

Törky-öky-mestan aikasin herätys eli puol kuus ylös kun suuntana oli katsomaan valashaita. 

Kyseenalasta touhua kyllä, sillä joskus puoli vuotta sitten paikalliset kalastajat huomasivat että voivat houkutella ruokkimalla kyseisiä otuksia lähelle erästä saarta, ja sitämyöten myös houkutella sukeltavia turisteja paikalle maksamaan siitä sekä roippeesta mitä saattavat tulla myymään botskeilla. Ei huvittais tukea moista, ekosysteemin häirintää ja vääristämistä, ja vaikka samaa sano paikan sveitsiläinen omistaja joka oli dyykillä mukana, ja sinänsä piti homman järkevänä kieltämällä tekemästä tiettyjä juttuja etcetera, niin silti ei voinut passata tilaisuutta. Oli lähdettävä katsomaan meininkiä ja otuksia, isoimpia kuitenkin mitä vedenalla on nähnyt. 

Itse otus ja pari ehkä tietämättömänkin typerää vedenalaista nautiskelijaa.

Kuriositeettina paikan omistaja oli kyllä jollain tapaa taas stereotypioiden huipentuma. Lyhyt, sinänsä charmantti ja semilihaksikas sveitsiläinen, ruskettunut ja sharpisti pukeutuva maailmanmies, jonka puheet olivat läppeensä sitä mitä voi odottaakin, itsetietoista ja röyhkeää, olevinaan hauskaa ja seurallista, mutta taustalta loistaa itsekkyys ja pikkumaisuus, pinnallisuus ja rauhattomuus, tietynlainen pikkupoikamainen minä-olen-pihapiirin-kuningas-asenne. No, ehkä tämä on vain kateellisen panettelua, pienen sielun puhetta kaverista joka on lähtenyt jo ajat sitten toteuttamaan omaa unelmaansa ja onnistunut siinä nähtävän loistavasti. Ollaanhan me suomalaiset kateellista kansaa. Minä ainakin. Paikka selkeästi menestyy, ja omistajalla on moisia paikkoja useampikin ja omistaapa diveshopistakin osan. Fygy haisee ja maisemat on komeita. Mutta jos erehtyy kulman taakse voi osua liejuisen löyhkän kikkare sieraimeen. Just.

Itse valashaisukelluksen otukset olivat vaikuttavia, isoin yksilö ehkä jopa miltei 10 metriä pitkä. Wikipedian mukaan isoin koskaan tavattu on yli 12 metriä, keskiarvona 9,7 m. Yhteensä meressä vilisti viisi yksilöä, yksi pieni vauva, noin parimetrinen, loput isoimman ja pienimmän väliltä. Näkyvyys oli paska, ehkä noin viisi metriä, mutta noita rauhallisia otuksia pääsi ihan lähelle. Välillä pyrstö huiskahti noin metrin päästä ohitse. Kalastajat menivät kanooteillaan pinnalla ohi ja valashait perässä. Ihme että niillä riitti pinna kytätä katkarapuja ja planktonia vaikkeivat kalastajat niitä enää heitelleet, vaan heiluttivat vaan kättänsä vedessä. Itse ruokkiminen oli tapahtunut jo aikaisemmin. Huijausta.

Toiminnan sikamaisuuden lisäksi dyykki oli, otuksien majesteettisuudesta huolimatta, myös halventava. Niin eläimiä kuin sukeltajia kohtaan. Menee seikkailunomaisuus ja löytämisen fiilis kun hienot otukset talutetaan narusta pyörimään räpiköijien iloksi. Ja kuuskyt minuuttia huonolla näkyvyydellä samassa paikkaa, kahdeksan muun sukeltajan kanssa. Ei osannu enää arvostaa näkemäänsä, vaikka jos normi dyykillä näkyis ohimenevänä vastaava otus, olis ihan haltioissaan. Mut tyytyväinen kyllä olen et tuli nähtyä. Seuraavan tilaisuuden tullessa vastaan en kyllä lähde tukemaan. Voin kuvitella että tässäkin mestassa, jos hommaa ei kielletä, se tulee kiihtymään ja valashait ja ympäristö kärsii pahasti. Tai siis vielä pahemmin. Mestan omistaja uumoili että kielto voisi tulla. Huolimatta siitä että tällasissa sukelluksissa pyritään pitämään kaikki ympäristöä kunnioittavana, siistinä ja järkevänä, niin eihän sitä voi kieltää että moinen virkistystoiminta kuiteski on kaikkinensa aika haitallista luontoa ajatellen. Mut toisaalta se lisää ainakin länkkäri-sukeltajien ja toimijoiden tietoisuutta liitännäisistä asioista, ja saa jotain hyvääkin aikaan.

Retken toinen dyykki vedettiin läheiselle saarelle toisen valashaidyykin sijaan. Hyvä veto koska ei pelkästään niitä olisi jaksanut katsoa toistamiseen tuntia. Hassu tilanne. Luulis kyl kun tätäkin lausetta kirjottaa että kyllä kattois. Mut liikaa on liikaa. Jos pistää tosi paskan analogian pydeen niin ei sitä hyvää leffaakaan viittis heti putkeen kattoa. Jotkut tietty niin vois tehä mutten minä. Ja näkypä toisella dyykillä mustapyrstöhaita (black tip shark) joita ei ollukkaan vielä näkynyt. Se on nyt sukeltajana tullu nähtyä jortsussa viittä erilaista haikalaa. Jiihaa. Sukeltajantaidoista viis kunhan näkee mahdollisiman paljon. Asenteessa olis ehkä hiukka parantamisen varaa.

23.12. rokulipäivä

Ensimmäinen päivä kun ei matkustettu paikasta toiseen tai sukellettu. Varsin järkevää ja tarpeellista, mitään mieltä lomalla sykkiä niin että kaikki aika olisi allokoitu, edes päivät. Pitäähän sitä chillaa niinkuin posse tuppaa ilmaisuksellisesti läppää heittää.

Täällä vanhusten lomaparatiisissa on buffetaamiainen. Se on yhtä petollinen niinkuin aina, tulee tintattua turhan paljon. Edellisenä päivänä kun lähdettiin aamulla sukeltaa, se varsinki haittas. Setti sisältää perusmeiningillisesti munakasta, leipää, muroja, hedelmiä, kahvia, mehua. Ihan ookoo. Mut varsinkin rasvaset pannarit pekonilla ja omeletit ei oo kovin hyvä yhdistelmä sukelluksen kanssa. 

Resortti vanhuksille, eli kaikki suht vimpan päälle, ja joo, maksaahan se.

Sukellussaitit oli ihan jees odotusarvoon nähden. Pelkästin että taifuunin jäljiltä niistä ei oo yhtään mihinkään vaikka tietysti mestojen työntekijät ovat muuta koittaneet väittää. Ensiläppiin nyt ei koskaan kannata luottaa, mutta eipä tässä nyt kovin pahasti olla valehdeltu. Vedettiin 22. päivä kolme dyykkiä paikan kuuluisalla Apo Islandilla, enpä muista mitä tarkoittaa, johon taifuuni ei ollut niin pahasti iskenyt. Tosin toiselle puolelle J-Boy nimisen paikallisen oppaan mukaan oli, niin että näkyvyys ei ollut kummonen (10m) ja korallit suht tuhoutuneet. Näkypä silti aikasempaan verrattuna järkyttävän iso merikäärme, ihan käsivarren paksunen ja muutaman metrin pitunen, tähän mennessä kun ne ovat olleet lähinnä madonkaltasia.

Ei sitä jokapäivä kande myöskään kirjotella pakonomaisesti jos ei oo mitään sanottavaa. Nämäkin blogaukset pääsääntösesti ovat kuitenkin terapeuttisia oman ajattelun jäsentämistä sen suuremman agendan tai analyysin tarpeen puuttuessa. Hauskaa lisä valokuviin, jää kokonaisvaltaisempi muistijälki koko matkasta ja auttaa ehkä nauttimaan matkasta sen aikanakin enemmän, kun huomaa millä jalalla on liikkeellä. Kun oon lukassut aikasempaa kirjottamaani, niin ehkä sävy on ollu turhan pateettinen ja negatiivinen. Ei fiilis tosiaan niin surkea oo ollu, mut vois sitä ehkä hitusen aurinkoisemmat lasit päähänsä pistää. 

Hitaasti alkanu rokulipäivä jatku löhöilyllä rannalla, kitaran soittamisella ja lukemisella. Pitäähän sitä skittaa soittaa kun se mukaan otti, ja omat fiiliksensä siinä on moisessa settingissä. Vielä se ei oo kyl oikeuttanut mukaan ottamista, ehkä neljänä päivänä sitä on soitellut. Joka päivä vaan. Siitä on progressio ja fiilis tehty, rutiinista ja jaksamisesta. Jooseppi otti hauskoja hipstamatic-kuvia meikästä rannalla. Yllättävän hyvä appi iphoneen kyl.

Litran bisse moisessa ilmastossa pistää edelleen mukavan nousun päälle. Eli ilmastoon ei olla totuttu. Lähdettiin siihen päälle Dumagueten keskustaan paikallisella minibussilla kattelemaan meininkiä ja syömään. Siinä paikallinen pieni poika laatotti lattiaa, ei kuitenkaan onnistunut osumaan kehenkään meistä. 

Kaupungilla kulkeminen oli hienoista haahuilua, yhteen suuntaa kävelyä, takasin, sitten riksalla samaa reittiä taas, ja vielä kertaalleen, kun etittiin samaa raflaa jossa edellisenä iltana paikallisten opastamana syötiin. Edellisenä iltana, kun jätkät halus pistää viimesen päälle ja tarjota paikallisille sukellusoppaalle ja resortin vastaanottoapulaiselle, tuli tilattua pöytä täyteen paikallista meriruokaa niin että siitä jäi yli puolet syömästä. Itelle tuli höntti fiilis moisesta "tuhlauksesta", lähinnä siis siitä että jäi yli. Tapana kuitenkin itellä on ollu jo vuosikaudet ottaa vain se minkä syö, mieluummin liian vähän kuin liian paljon.

Ei tullut lähettyä diskoon vaikka Erno olis halunnu. Liian väsyneeksi veti kovat syömiset ja muutamat bisset, ja tässä ilmastonalassa vaatis kyl nousuhumalan että jaksais mennä moisiin jumptusmestoihin. Musiikkityylistä ei tykkää muutenkaan, ja se on vielä täällä länsimaita kymmenen-kakskyt vuotta perässä, ja meno varmaan olis ikävällä tavalla sitä että paikalliset roikkuis rikkaan länkkärin paidan liepeessä. Ei oo semmonen fiilis että itte diggais siitä yhtään. Pitäis kyl varmaan kokeilla.

21.12. matkustusta

Lähdettiin malapascualta heti aamutuimaan. Aika länkkärimeiningillä, resortin järkkäämällä yksityiskyydillä joka kustansi 65e per napa, kun budjettimatkaaja olis päässyt koko matkan varmaan jollain tuhannella pesolla eli 20 eurolla. Turhan paljon varman päälle pelaamista kun kysyttiin tyypeiltä että millon menee viimeinen lautta jne. ja vastaukset on tietysti sitä luokkaa tietyltä tahoilta että ne saa maksimoitua tulonsa. Helppoa ja sinänsä mukavaa, kun ilmastoidussa taksissa mennään, mutta moisesta matkaamisesta tulee vähän turhan ei-matkustus-fiilis, jossa matkataan tuubissa ilman kosketusta todelliseen mestan luonteeseen. Aamiaispöydässä vanha partajenkkikin tokaisi että meillähän on paljon rahaa kun mennään resortin yksityisbotskilla eikä yleisellä lautalla (hintaero 3000 pesoa versus 150 pesoa).

Päivästä nyt ei hirveästi kerrottavaa ole. Tunnin lautta malapascualta, sitten taksiin jolla nelisen tuntia Cebuun, siellä tunnin tauko jona aikana käytiin ostoskeskuksella syömässä hirveetä roskaruokaa Jollibee-nimisessä ketju-mäkkäri-kopio-puljussa, josta Jooseppi veti vähän pakkiansa sekasin (jonka immodium taltutti), siitä sitten vielä kolme tuntia taksia etelään, josta tunnin lautta Dumaguetelle, josta tunnin taksi resorttiin (Pura Vida). Ostoskeskuksessa hieman harhailtiin kun ei ollut suunnistusmoodissa vaan mennään-järkätyillä-kuljetuksilla-moodissa. 

Sitä miltä näyttääkin, surkeat pikaruokamätöt paikallisessa (no, beeffi oli ihan kelvollista)

Etelään päin mentäessä taksilla tie kiemurteli ihan rannan tuntumassa jonka vierellä oli aika viidakkoista maastoa. Kumma kyllä tie oli hyvässä kunnossa ja välillä kuski intoutui ajamaan epämiellyttävänkin lujaa. Liikenne on kyllä aika hullua. Jengi menee suht kaaottisen oloisesti, jalankulkijat, pyörät ja mopot tien reunassa jossa ei mitään piennarta ole ja autokuskit nuolevat niitten reunoja. Cebussa todistettiin keskellä kaupunkia peltikolarikin, johon meidän taksikuski vaan vahingoniloisesti nauro päälle. Hassu asenne. Ei varmaan naurattais jos omalle kohalle osuis. Ja läppien mukaan autot maksavat kuitenkin täälläkin paljon, 800 tuhatta jos oikein ymmärsin. Toisaalta kuski väitti maksavansa lainan siitä neljässä vuodessa takas, niin jotain lukuja tais tulla kuultua väärin.

Eipä moinen matkustaminen kovin hauskaa ole. Filippiiniläiset kaupungit ovat sitä samaa mitä vähän vähemmän kehittyneissä etelänmaissa yleensä, kaava hiukan sekaisin, ei kovin tukevasti rakennettuja taloja, paljon hökkeliä siellä täällä, tietöitä ja keskeneräisiä rakennuksia siellä täällä, liikenne kaikkine välineineen tunkee jokapaikkaan sekavasti, saasteisen olosta ja roskia kaikkialla. Kaupustelijaa löytyy joka nurkasta ja suurten kansainvälisten brändien lisäksi näkee paikallisia kopiota, joista ei oo koskaan kuullutkaan. Kaupungissa autolla eteneminen vie ikuisuuden, eikä sen ulkopuolellakaan kovin kovaa pääse kun tiet on huonossa kunnossa ja eteneminen nykivää. Vaikka vaikuttaa ettei kukaan anna tilaa mihinkään, sitä aina löytyy kun paikalliset puskevat eteenpäin. Selkeesti erilaiset toleranssit, otetaan kaikki tila mitä saadaan ja vasta viime tingassa peruutetaan. 

Saavuttiin joskus kasin aikaa resortille kun oli jo ihan pimeää. Pimeys laskeutuu siinä vähän viiden jälkeen, ja aurinko nousee puoli kuusi. Tällä kertaa resortti mihin saavuttiin, Pura Vida (suom. "sinun elämäsi"), onkin oikein hulppea vanhojen ihmisten biitsiparatiisi.

20.12. vika päivä malapascualla

Aamulla ylös viideltä haisukellukselle, ja kyllä kannatti. Näkyi pikaisesti yksi devil ray, joka on siis mantasta paljon pienempi versio. Mutta haita näkyi monta, yhden kerran kaksi kerralla, ja sukelluksen loppupuolella yksi vekkuli keikkui edessä viitisen minuuttia, aina kiertäen lähemmäksi ja lähemmäksi. Lopulta se oli valehtelematta parin metrin päässä. Siistiä. Illalla baarissa jotkut paikalliset tytöt kertoivat että nelisen vuotta sitten tresherhai oli purrut jotain sukeltajaa joka oli kuollut vammoihinsa. Tämä oli ilmeisemmin johtunut siitä että tyyppi oli ollut haavoilla ja siten houkutellut haita. Tapahtuuhan tuollaista varmasti "koko ajan" ympäri maailmaa kun sunnuntaisukeltajia on niin tuhottomasti, mutta pistää silti vähän perspektiiviin juttua. Länkkärinä kun sitä on helppo päästellä ympäri maailmaa pumpulissa fygen voimin, ilman että vältsisti kuitenkaan hiffaa ympäröivän maailman "todellisuutta" tai vaarallisuutta.

Gato Island, valkotäplähaiden hengauspaikka.

Muuten haisukelluksista, varsinkin loppua kohden, jäi vähän kaksijakoinen maku. Siellä kun oli aina paljon porukkaa, ja oltiin kuin karsinassa, paikallaan odottaen joskos kohille sattuu mönkiäisiä. Ei kovin seikkailuinomaista tai yksilöllistä. Joosepilla oli hiukan eri meininki kun suoritti aowd- ja nitrox-kursseja ja oli siten kaksistaan skottilaisen diveinstruktorin kanssa, joka vei tätä koko ajan eri mestoihin kun ei viittinyt olla ryhmässä.

Aamun dyykin lisäksi tuli käytyä matkan toisella päiväretkellä Gato-saarelle, jossa oli kaksi sukellusta. Ne olivat ihan hauskoja, eka varsinkin, jossa näky merikäärme, tursaita, sekä iso kasa valkotäplähaita. Varsinkin ryhmä jota käytiin pällistää kolossa oli huikea. Pääsi ihan lähelle, ja siellä hait viettivät siestaa. Maasto saaren ympärillä oli muutenkin hauskaa ja poukkoilevaa, värikästä, tosin kuin tähän mennessä on ollut. Kaiken kaikkiaan näkyvyys toistaiseksi on ollut heikompi mitä oletti. Alle kakskytmetriä, kun Egyptissä ja Thaimaassa aikoinaan reissuilla on ollut kolkytkin metriä.

Retken toinen sukellus oli hiukan ikävä kyllä kun tauolla oli safkatarjoiluna pullainen leipä, jossa oli hiukan kanaa ja juustoa. Pisti närästää limuineen veden alla. Parempi vaan olis mennä, niinkuin muussakin liikunnassa, tyhjällä vatsalla. Se oli kans nastaa suklauksilla kun Joosepin ja Agnuksen asiasta huomautellessa tuli vähennettyä painoa runsaasti, lopulta sitä piti 10 paunaa eli noin viisi kiloa. Vähän vaan joutu pitää bcd:ssä ilmaa. Helpottaa kyllä liikkumista, kun ei tartte pelata ilman kanssa juuri ollenkaan, ja on valmiiksi oikea noste. Liikkuminen tasaisempaa, ja tietty selällekin parempi kun ei ylimäärästä painoa.

Koska seuraavana päivänä ei tulisi enää sukelluksia, pistettin hiukan juoden sen kunniaksi. Tuli kyllä aika vähästä sen verta humalaan, että ihmetytti. Ei kännissä ollut, mutta tuli fiilis ettei haluakaan olla moisessa kuumuudessa ja ympäristössä, varsinkin kun seuraavana päivänä pitää matkustaa. Tilattiin Ginginissä pieni pullo, 375ml rommia, ja ite vetäsin vielä pina coladan, seuraavassa baarissa vielä muutaman drinksun. Paikallisella kielellä rommi oli 65 prossasta, joka kuulemma kääntyy oikeasti 32 prossaseks. Kuitenkin pullo makso alle euron, vähemmän kuin kokis. Siinä mielesä huono että samalla syödessä safkat eivät maistu yhtä hyviltä kun dokailee, mutta ihan hyvä se oli Joosepin aowd/nitroc-statusta juhlistaa.

Safkan jälkeen baarissa saatiin kyllä koko konkkaronkka paskimmat drinksut ikinä. Pina coladakin maistui happamelle ja sitruunalle. Paikall sattunut Agnus meni meidän puolesta urputtamaan juomista ja sai Ernolle uudet. Me muut ei lammasmaisesti viittitty kuitenkaan valittaa. Mut moises ilmastonalas juominen vetää kyllä vedon ihan pois. Varsinkin kun on aktiviteettia pohjalla. Vedin päivällä sentään jumpan, joka kun aurnko paistoi sai hien virtaamaan ihan täysillä. Himassahan pelkästään se ei saa aikaan yhtään hikipisaraa.

Ite meni jo yhentoistaaikaan nukkumaan kun muut jätkät jäi vielä resortin baariin juttelemaan ja juomaan. Ihan tyytyväinen on tähän ratkaisuun, eipä tullu yhtään hedaria toisin kuin muille.

18.12. tuplatursas

Päivässä tuli tehtyä vain kaksi dyykkiä. Ilmastoitu huone autto nukkumisessa kyllä, mutta ei niin paljoa kun muitten jätkien mielihalujen mukaan sitä ei pidetty mun mielestä tarpeeksi kovalla. Käytiin taas edellisenä iltana samassa paikassa syömässä, jossa oli ihan hyvät sapuskat, nuudeleita ja sizzling kanaa. Budjettiruokaa tosiaan jonka Lonely Planetkin mainitsi. Sen verta myöhäiseksi meni, että unet jäivät vähäisiksi aamu viiden dyykin takia. Tällä kertaa en itse nähny kuin yhden hain. Ja kun skottilainen divemaster Agnus kysyi että oliko siistiä ja totesin että eilen oli siistimpää, tuhahti tämä että johan on kovat vaatimukset. Mutta näinhän se menee, kaikki on suhteessa. Mutta kuuleman mukaan monet sukeltajat yrityksestä huolimatta eivät vältsisti näe yhtään haita vaikka olisivat mestoilla kaksi viikkoa.

Ernon kanssa jätettiin ysin dyykki väliin ja mentiin resorttiin nukkumaan. Vähän ehkä tyhmää tuhlata täällä oloa "ylimääräiseen" nukkumiseen, mutta kyllä väsytti. Sinänsä vois kyllä mennä vähemmälläkin nukkumisella, ottaa vähän univelkaa, mutta näin kuumassa olo tekee veteläksi. Päivästä jäi jumppakin nyt väliin. Selkä on ollut ihan kunnossa muuten, mutta päivän toisella dyykillä, joka oli ehkä tylsin tähän asti, se hiukan antoi merkkiä itsestään. Ei pahasti, mutta kuitenkin. Tämän tokan dyykin alku olikin aika puuduttava, eikä innostanu aktiivisuuteen, mutta lopussa näkyi iso tursaspari, joita pällisteltiin pitkän aikaa, sekä merihevonen, skorpionikala, ja muutamia muita hauskoja näkyjä. Iisinä ja matalana sukelluksena kesti se tasan 60 minuuttia, pisin täällä tähän mennessä.

Suklaasaari, Chocolat Island, näyttämö tylsälle sukellukselle.

Kun etittiin matkamuistomyymälää, käveltiin rantaa pitemmälle siitä nurkasta mistä oma resortti oli. Huomattiin että pitemmällä alko "eliitti"-ranta, missä oli paljon hienompia resortteja, valkeata hiekkarantaa, paljon turisteja, sekä hienompia, eli turistimaisempia, ravintoloja ja diveshoppeja. Ihmeteltiinkin että miten täällä ei semmoisia ole, jos kerran on kova sukelluspaikka. Olihan niitä siis, mutta oma sijoittumisemme oli estänyt niitä näkemästä. Hassua, ei tää kuitenkin niin iso paikka ole, mutta kun hoitaa aktiviteetit tietyn kaavan mukaan niin jää helposti paljon näkemättä. Niinhän se kaikessa. Tietysti ohikävellessä kaikki koittivat tuputtaa palveluitaan. Yksi ärsyttävä kännissä oleva ja kuuleman mukaan friscossa asuva filippiiniläinen koitti "puhua meille järkeä" siitä missä kannattaa sukeltaa, käyttäen dorkasti kirosanoja tuon tuosta ja muutenkin urpoa agressivista kielenkäyttöä. Sen siitä saa kun joutuu tai menee elinympäristöstään vieraaseen viitekehykseen, jota ei ymmärrä mutta ihonnoi, ja ottaa sitämyöten "vääriä" vaikutteita. Muuten porukka on ollu ihan perusystävällistä.

Syötiin kalliimmassa italiailaisessa raflassa. Pojat veti ihan alkusalaatteineen ja monine juomineen, ite otin pelkän pääruoan, joka oli pekoniin ja pestoon käärittyä possua tomaattikastikkeessa. Oli ihan ookoo, mutta kertaluokkaa kalliimpaa kuin tähän mennessä. Jätkien pizzat olivat kuulemma sitä mitä oli pelännytkin, eli surkeita. Näytti päällepäin kyllä ihan hyvältä. Vaan vahvistuu se vanha totuus että kannattaa ottaa aina paikallista, jos ottaa maassa jotain toisen maan spesialiteettia, munillehan se menee, ja on vielä kalliimpaakin.

Otin illan päätteeksi resorttihuoneessa hieronnan, minkä muut oli ottanut edellisenä iltana rannalla. Enpä oo vissiin koskaan ottanutkaan ammatilais-hierontaa. Sinänsä käsittämätöntä kun on ollut selkävaivojakin sun muuta. Mutta tulipa nyt otettua, ja aika edukkaasti, 350 pesoa. Ei ihmeellinen, ja jälkifiilis on ettei se paikkoja mitenkään sen kummemmin avannut, mutta tuntu ihan hauskalta. Varsinkin sormien ja varpaiden hieronnat tuntui siltä että niissä tuli ihan uusia lämpimiä tuntemuksia ja aktivaatiota.

17.12. taifuuneja ja haikaloja

Edellinen yö oli yhtä huono kuin edellinenkin. Hirveä kuumuus. Kolme isoa jätkää hogaamassa happea ja tuuletinta ei viitti pitää päällä kun pitää hirveetä meteliä ja epätasanen puhallus muutenkin häiritsee. Nihkeää ja painostavaa ilmaa, plus vielä kun vähän yli neljä piti nousta aamusukellukselle, ei kovin kiva. Aamua kohti kun sitten uni maistuu kuitenkin parhaiten, kun on koko yön siitä yrittänyt kiinni saada. Illalla mentiin vähän kybän jälkeen nukkumaan, kun oltiin Gigis nimisessä paikassa illallisella. Currykanaa ja pirtelöä meikälle. Oli parempi kuin sitä edellisen illan allyoucaneat-kalamesta, ja halvempikin. Täynnä ulkkiksia, sekä sukellusvetäjiä. Huomas että onhan täälläkin jotain porukkaa, kun rannalla ja resortin/diveshopin lähellä ei juuri näkynyt.

Mut aamul tuli nähtyä isoja haita! Kolme kerrallaan, jossain 10m päässä, ehkä viisi eri yksilö. Resortin erikoisuus, mentiin aamulla heti tiettyyn paikkaan, ja sitten kökittiin pohjassa kun hait pyöri ympäri. Parasta ja jännintä täällä tähän mennessä. Muut päivän sukellukset olikin vähän tylsempiä. Skippasin tältäkin päivältä yödyykin johon muut lähti just.

Eilen tosiaan pyyhälsi taifuuni pohjoispuolelta ohitse, toi tänne paljon sateita ja tuulta. Tänään nyt iltaa kohti on tullu parempi keli, aamulla vielä sato. Toivottavasti jatkossa on parempi, vaikkakin aurinkorasvaa joutuu laittelemaan, niin on se nyt kivempaa kuin sateisuus. Vesi on kuitenkin niin hyvä lämmön johde että tulee täällä 28 lämpötilassakin välittömästi kylmä kun sataa. Ja kun yleensä sitten vielä tuuleekin.

Näkymä resortin ikkunasta, varsin kiva vaikka itse mesta ei mahtava.

Otettiin sitten ac resortin huoneeseen. Sai neuvoteltua hintaa jonkinverran alaspäin ja saatiin 2500 pesoon. Se on ihan hyvä. Eikä tartte vaihtaa mestaa mikä on kanssa loppujen lopuksi jees, vähemmän säätöä. Tähän paikkaan on myös siunaantunut tyttöjä nyt, näkynyt kaksikin paria tässä. Toinen kanadalainen kaksikko, jotka olleet jo monta viikkoa ja aikovat olla muutaman kuukauden, suorittavat dive masteria ja instructoria. Samoissa puuhissa tavattin myös vanhempi amerikkalainen setä, joka oli ostamassa thaimaasta omaa purjeveneä jolla rupeisi pitämään yhdistettyä purjehdus/sukellus-koulua. Hurjaa.

Oon käyttäny eriparisia sandaaleita jotka on muutenkin paskat. Hiertää jalan sisäsyrjiin, sekä pienempi että "oikein kokoinen", ikävää verestymää. Lentävät roskiin, tai lakkaan ainakin heti käyttämästä, kuhan löytyy sopivat lipokkaat. Tältä saarelta niitä ei kuitenkaan löydy, eilinen kojukaupparamppaus toi tämän esille.

16.12. ensimmäiset suklaukset

Yöllä sai heikosti unta. Lisää asioita unohdettujen asioiden listalle. Ei tullut korvatulppia, vaikka luulin ottaneeni. Samaa asiaa ajo kyl swinmanien vesikuulokkeet, jotka blokkas paremmin, mutta oli epämiellyttävämmät ja kun niissä johdot ja lasit kiinni, piti varoa. Eikä ottanut aurinkorasvaa mukaan, vaikka sitä pyöräretken jälkeen muistaakseni jäi. Ei tullut ees mieleen. Kyl oli huono valmistautuminen kaiken kaikkiaan.

Resortti on kyl paska. Pitkään yöhön kuulu jumpsjumps musa, ja propellituuletin oli myös tosi äänekäs. Ja swiippaava epätasanen ilmavirta häiritsi myös. Pidettin välillä offilla, mutta sitten oli niin kuuma ettei voinut nukkua. Tapahtui pätkissä, ja jostain kolmesta puol kuuteen ei nukkunut ollenkaan. Kuuli vielä päivällä singaporelaisilta dyykkaustyypeiltä että heillä on ac:lla varustettu paremmalta kuullostava resortti, joka maksaa huone vain 1300. Tämä kun maksaa pelkällä propellilla 1800, ja ac:lla pitäis maksaa 3500. Päätettiin että yks yö tässä ja sitten vaihto heti kun mahis.

Päivän kaks dyykkiä ei ollu ihmeellisiä, mutta ihan hyviä alotukseksi. Tokalla näkyi kaksi kilpikonnaa, ja molemmilla paljon uutta pientä. Sukellukset oli hyvin rentoja ja helppoja. Pidettiin paussi jollain nätillä riutalla missä syötiin grillisapuskaa. Kyseessä oli siis veneretki jonnekin puolentoistatunnin päähän saarelta. Kun tultiin takas, rupes sataa kovaa. Kuuleman mukaan jossain lähistöllä on taifuuni, ja keli voi olla viikon jotakuinkin sateinen. Saas nähdä. Tuli kylmä sateessa. Erno lähti vetää vielä yösukellusta, ite jäin Joosepin kanssa kuumaan resorttihuoneeseen.

Retken riutan hiekkakaistaletta.

Sain jumpattu aamulla partsilla sentään, eikä selkä hirveesti sukelluksesta ottanut nokkiinsa. Sinänsä hommat ihan fine. Pitäis tässä lähteä kohta kauppaan ostaa puuttuvia asioita ja syömään. On tää sukellus ihan mukavaa puuhaa. Rahasta stressaaminen, että riittääkö se ja paljonko sitä täällä menee, on kyllä ärsyttävää. Niin himassa ylipäätään siihen liittyvien asioiden kelaaminen, ja täällä sitten sen että onko joku pöllimässä, kautta joutuuko huonolla kurssilla kautta turhalla ylihinnalla ostelee, ja missä on automaatti jos loppuu kesken jne. Sinänsä tietty kyse saman laisista asioista, täällä tietty sen loppuminen olis isompi juttu kun kaukana kotoa.

15.12 Manilan kentällä silmät killissä

... alun neljästä lennosta on nyt kolme lusittu. Kello on yhden jälkeen yöllä ja seuraavan koneen joka vie Cebulle lähtö on joskus kolmen tunnin päästä.

Tuli vaihdettua kun tänne saavuttiin shortsit päälle ja sandaalit jalkaan. Tai yritetty pistää sandaaleja. Toinen kun niistä oli viis numeroa pienempi. Kiitos Stadium. Sieltä myyjä ojensi minulle parin jonka piti olla sopiva, toista kun niistä kokeilin. Kiva roudata noita nyt sitten mukana, ei viittis poiskaan heittää. Paskamaista.

Lisäks olin unohtanut että näihin alun sisäsiin lentoihin en ollu ottanut matkatavaralisää joka olis ollu pari euroa. Nyt kun meni 15kg kolme kiloa yli, joutu maksaa 12e. Ja toiset joutuis maksaa lisää, mutta koitetaan pistää se kolme kiloa muitten matkaajien kyytiin. Niin, ne toiset matkaajat. Nimitetään niitä vaikka Joosepiksi ja Ernoksi, kun ei oikeita nimiä viitti käyttää.

Toistaseks tää matka on ollu vaan armotonta matkustamista koneessa, ja ahtaiden savusien pienien tilojen komuamista. Eli sinällään ees alkanu, mutta kaikki pienet muistamattomuudet ja kommellukset eivät todellaakaan oo antanu hyvää starttia tähän. Hiukan paskan maku suussa jo nyt. Katotaan mihin riittää.

Hong Kong, jossa käytiin pyörähtää pikaisesti.

Fygenki kanssa pelleily tuntuu turhan vaikeelta. Just tuli vaihdettua kaks ja puol erkkiä pesoiksi. Sitä oli jo kahen erkin verran. Sukelluksia pitäis pysty maksamaan euroilla, mut kokonais kaikki muut kustannukset kuin majotukset ja matkat ei sais nousta yli tonnin. Tosin enpä kovin tarkkaan sitä laskenut, että voinee mennäkin.

Vielä ei voi sanoa paikallisista juuri mitään. Pitkällä lennolla Muchenista Hong Kongiin jutteli laivatyöläisen kanssa, joka oli palaamassa himaan 8kk komennukselta, Filippiiniläinen joka asu Cebussa. Oli ollu Suomessakin monta kertaa, ja tunsi monia ruotsalaisia kun sillä alalla kuulemma niitä paljon. Väkinäistä jutustelua.

Säätö muuten siinäkin lentokoneessa kostautui. Yritin valita "järkevän" paikan koneesta takaa käytävän puolelta niin että se oli juuri saumakohdassa jossa neljä penkkiä vierekkäin muuttui kolmeksi. Ajattelin jotenkin että siinä olis enemmän tilaa. Mutta lopputulemana skreeni oli vinosti edessä, tosin sillä paskalla äänen ja kuvanlaadulla ei huvittanut juuri mitään kattoa. Cowboys and Aliensia vähän, joka vaikutti hyvin kuralta. Tuli kyl mieleen että perkele kun piti se iPad jättää pois.

14.12. ... kentällä sittenkin, ja siltä tuntuu, taas

Jopa se täti jo kuuluttelee että checkin alkaa. Vois mennä siis jonottelee. Mutta käytänpä sen pari minuuttia mieluummin tämän kirjottamiseen.

Sinänsä, mikä loistavin aika lähteä suomesta pitkälle reissulle. Kun sää on suurinpiirtein sitä kehnointa mitä voi olla. Mutta milteipä jäi lähtemättä kun piti teloa selkä viikko sitten. Ei venyttelyä eikä jumppaa ollenkaan kahteen viikkoon, varmaan ennätys tossa hommassa viiteen vuoteen, ja siihen päälle vielä tenniksen aloittaminen, missä ei edelleenkään lämmitellä. Ja mökillä soutamista. Ei ihan polla messissä näissä touhuissa aina. Oli lähellä etten olis ruvennu soittelee vakuutusyhtiöön, olis varmaan saanu rahat takas.

Ja tuntuupi että tullu matkusteltua liika viime aikoina. Se on kyllä sanottava että täällä Helsinki-Vantaalla hommat toimii tosi hyvin. Nytkin, liekö kyl johtuu siitä että oon taas ilta-seiskan lennolla, ei missään ollu jonoa eikä turvacheckissäkään kestänyt sekunteja kauempaa. Muualla on aina miltei jono ja joutu kaivaa tavaroita ja selittelee.

Tuli kyllä ryssittyä matkameiningin suhteen. Ihan hyvin olis voinu ottaa ipadin messiin. Ei se olis paljoo painanu, ja tästä läppäristähän loppuu akku alta aikayksikön. Kuitenkin 12 tuntia tulee istuttua pisimmillä lennoilla. Ja ei sitä pysty latailee muuallakaan koko ajan. Dorka veto. Ja olis voinu ottaa se juoksija-kirjan messiin mikä mulle oikein miltei tätä varten lainattiin. Mutta ei. Turhaa optimointia. No, kattellaan.

Muutenkin kyllä vähän sekavissa tunnelmissa lähtö. Monta juttua jäi epäselvään tilaan. No ehkä niitä voi jollain taustathredillä vedellä tänkin aikana. Jahka selkä antaa myöten. Heräs aamulla liian myöhään, on tullu nukuttua liikaakin viime aikoina, jotain 9-11h per yö. Siten tämänkin matkan valmistelut jäivät puolivillaiseksi. Juoksin rahan ja pikkuitemien perässä kaupungillä vielä, ennenkuin piti nopeasti mennä kotiin suihkuun ja syömään ja sitten kentälle. Jäi kevyt selkäjumppa tekemättä, sitä kyllä pitää nyt painottaa koko ajan tänkin reissun aikana, ja muistaa koko ajan istuessa sun muuta, että vaihtaa asentoa ja nousee seisomaan. Eikä rehki liikoja.

Nyt pitää mennä checkinnaa ettei kone jätä.