25.12. ihmisissä on maailmaa kerrakseen

Olipas raflaava otsikko. Mutta jotain totuuden häiväähän tuossa kornin keltaisesta artikulaatiosta huolimatta. Arpomisen jälkeen päätin lähteä sukelluksille aamulla, vaikka eka pyyhin nimeni ilmottautumistaululta Joosepin tapaan veks. Aamiaispöydässä, vaikka söinkin siihen malliin etten mihinkään lähde, ajattelin että mennään sittenkin kun seuraavana päivänä ei ollu tarkotus suklaa. Epäröinti johtui siitä että retki suuntautui samaiselle Apo Islandille jolla oltiin jo oltu. Mutta sitten järkeily meni siihen suuntaan että eihän mitään siistiä asiaa missään kategoriassa ekalla vilkasulla hiffaa tai pysty imaisemaan sisuksiinsa. Niinkuin hyvät kirjatkin ilmeisesti avautuvat vasta monella lukukerralla loistoonsa, vaikken edelleekään tuota mantraa ole pystynyt toteuttamaan. Pitäis. Note-to-myself. Tee lista hyvistä kirjoista olet lukenut joskus ja lue uudestaan.

Tästä huolimattasSukellukset olivat kyllä aika sukkia. Tein vain kaksi kolmesta, kun kaksi oli samoihin saitteihin mihin aikasemmin. Mitään uutta tai supermielenkiintoista ei näkynyt, yksi kilpikonna, muutama merikäärme. Paikotellen kyllä näkyi isoja kalaparvia, mitä oli hauska tuijottaa eri asennoista kelluen. Sinänsä rauhaisaa kun ei tarvinnut koko ajan siftata huomiota johonkin kiintoisaan jota kohti pitäisi mennä ja sumplia muiden sukeltajien kanssa jonotusnumerot. Todella monilla kun on kamerat mukana, ja jotkut rynnivät mistään välittämättä paikalle kameroineen kun jotain kiintoisaa löytyy ja räpsyttelevät kohteen edessä pitkät pätkät. Nytkin dyykillä oli vanha ranskalainen seurue jonka yksi kuihtuneen näköinen kaveri, mieleen tuli riuhtunut bernie ecclestone, Erno keksi kutsua häntä formulakeisariksi, oli matkassa järkyttävän kokoisella kamerasysteemillä kaksine valoineen, mutta ei hallinnut sukellusta ollenkaan vaan kohelsi menemään paikkoja ja pohjaa repien. Yhtä kaikki, nyt oli hauska meditaation kaltaisesti fiilistellä ja miettiä sukellusta ja veden alla olemista toiseen malliin kuin silloin kun esmes koittaa laskea kuinka monta hammasta sillä hailla onkaan. Sen lisäksi laski lisäpainon määrän vain kolmeen kiloon. Niin vähän ei koskaan ole ollut, ja homma toimi hyvin. Ja kyllähän se helpottaa sukellusta, siitä tulee paljon rauhaisampaa kuin ei tartte bcd:n kanssa säätää ollenkaan (... kun ei voikkaan). Voi keskittyä hengittämiseen ja vartalon asentojen hiomiseen. 

Apo-saari, joulun henki ja venetyyppi jolla Dumagueten suklausmatkoilla liikuskellaan.

Luppoajan veneellä käytin sitten lukemiseen ja jengin kanssa juttelemiseen. Kafka on the Shore on hyvä kirja. Oli hauskaa. Veneessä siinäkin oli tunnelmaa, vaikka välillä satoi ja aallot pauhasivat. Paluumatka oli hidas ja pitkä ja pisti hiukan mahaakin vellomaan. Sanotaan että kaksi tuntia sitä lisää ja veneen laatoitus olisi mennyt uusiksi. Läppää tuli heitettyä jenkkijehun kanssa, joka oli molekyylibiologian opinnoissaan loppusuoralla ja tyttiksensä kanssa alottelemassa sukelluksia, Intian vapaaehtoistyöskentelyn kautta tullut paikalle. Ihan mukava tyyppi vaikka tietyntyyppinen amerikkalainen itseriittoisuus paistoi paikotellen läpi. Venäläinen tyttö, joka ei sukeltanut kuin kerran poikakaverin komutessa kaikki sukellukset, ei taasen osannut kovin hyvin englantia mutta iloisella meiningillä yritystä kuitenkin oli. Ymmärrettävästi, kun veden alla piti poikakaveristaan kiinni ja näytti siltä että jos ei olis tehnyt niin, olisi pulahtanut pinnalle saman tien. Enemmän painoja hänelle alkuun, sanon mä. Aika nollataidoilla sitä pystyy sukeltamaan missä päin maailmaa näköjään tahansa eikä kukaan ole estämässä.

Matkan puhemoottori oli sukellusohjaaja Kanadasta, pitkän linjan sukeltaja joka oli sukellellut jo kuuskytluvulla, ja tehnyt töitä alan parissa ympäri maailmaa, aina hollywoodista tekniseen sukellukseen Alaskassa, ja virkistyssukellusohjaajana Meksikossa, Bahamalla, Thaimaassa, Filippiineillä ja ties missä. Ensi vaikutelma kaverista oli että hemmo on itteään täynnä ja haluaa olla huomion keskipiste, mutta enemmän puheripuliin sekoittuessani alun vastenemielisyydestä huolimatta mielipide heltyi siihen suuntaan että tämä on vain esimerkki hypersosiaalisesta ja hyväntuulisesta ihmisestä joka tekee just sitä mistä tykkää, iästä ja olosuhteista viis. Olipa tämä opettanut aikoinaan jossain leffassa Richard Gereäkin käyttäytymään veden alla, ja ollut monissa X-Fileseissäkin pitämässä Mulderia ja Scullya kädestä kiinni vesikohtauksissa. Sukelluksia itsellään kaveri arvioi olevan jotain 13 ja 14 tuhannen välissä. Käsittämätöntä mielenkiinnon intensiteettiä jotain asiaa kohtaan. Nyt hemmo asui Filippiineillä, suhteilla noin 200 dollaria maksavassa asunnossa resortin lähellä, eikä hällä ollut omaa kämppää missään muussa maassa. Periaatteena että tavarankin määrä on hyvä pitää minimissä ilman velvotteita jos haluaa vaihtaa maisemaa. Tämä tietyntyypin hedonistinen maailmanmatkaaja-asenne, en-sitoudu-mihinkään-aina-valmis-kaikkeen, - tyyppi mitä jenkkileffoista voi bongata, tiedättehän. Mutta näyttää joillain toimivan loppuun asti, ilman lopun ilmiselvää "olin väärässä - wasted my life" - opetusta. Oli mies ainakin päälle seitsemänkymmentä. Asennetta asennetta, sanoi valmentaja.

Illalla mentiin viereisen resortin ravintolaan syömään kuin kanadalainen oli kehunut mestan pitsoja. Otettiin kolmeen pekkaan kaksi pitsaa. Viereinen resortti oli kertaluokkaa hienompi kuin meidän, varmaan tuplahintainen. Olikin sitten täynnä vielä vanhempia keskieurooppalaisia. Seuraamme liittyi vielä omasta resortistamme saksalainen maailmanmatkaaja, täsmälleen kanssani samanikäinen hyvin gruumattu, miellyttävää ja hyvin soljuvaa englantia puhuva solariummainos, jossa oli mielestäni vielä ripaus takakammarin poikaa. Jooseppi ja Erno eivät olleet varauksetta samaa mieltä, itsestäni selvä keissi. Yhtäkaikki mukava herrasmies, ammatiltaan tuomari, ja kertoi paljon hyviä juttuja matkustamisesta ja meiningeistä. Ajan hengen mukaisesti päädyttiin puhumaan Euroopasta ja talouskriiseistä ja kestävästä kehityksestä, sukelluksien, musiikin, harrastamisen sun muun lisäksi. Juttelut kestivät muutamia tunteja.

Huomaa kyllä että kun yrittää sanoa enemmän, ja kun aiheet soljuvat yhdestä toiseen, oma englanti varsinkin lausumisen suhteen ei aina pysy kasassa. Eihän sillä väliä ole, tarkoitus menee yleensä perille, ja voi korjailla kun oppii keskustelukumppanien flown ja muutenkin on enemmän aikaa. Mutta vaatis kyllä että asuu pidemmän pätkän vieraassa maassa että pystyis notchaa omaa puhettaan pykälän korkeemmalle. Tai että tosissaan treenais sitä himpes. Note-to-myself-2. Pitäis opetella sitä espanjaa. Ilman sitä (tai portugalia) ei kande lähteä Etelä-Amerikkaan. Se on vaarallista, ainakin backpackermeiningillä. Saksalainenkin kertoi tulleensa ryöstetyksi törkeästi Santiago de Chilessä, ja monta kertaa olivat koittaneet huijata. Kaikkea ei kannata oppia kantapään kautta, mutta aina kannattaa oppia. Kun se loppuu, onkin valmis hyppäämään arkun sisään. Eihän me sitä haluta, kai.