21.12. matkustusta

Lähdettiin malapascualta heti aamutuimaan. Aika länkkärimeiningillä, resortin järkkäämällä yksityiskyydillä joka kustansi 65e per napa, kun budjettimatkaaja olis päässyt koko matkan varmaan jollain tuhannella pesolla eli 20 eurolla. Turhan paljon varman päälle pelaamista kun kysyttiin tyypeiltä että millon menee viimeinen lautta jne. ja vastaukset on tietysti sitä luokkaa tietyltä tahoilta että ne saa maksimoitua tulonsa. Helppoa ja sinänsä mukavaa, kun ilmastoidussa taksissa mennään, mutta moisesta matkaamisesta tulee vähän turhan ei-matkustus-fiilis, jossa matkataan tuubissa ilman kosketusta todelliseen mestan luonteeseen. Aamiaispöydässä vanha partajenkkikin tokaisi että meillähän on paljon rahaa kun mennään resortin yksityisbotskilla eikä yleisellä lautalla (hintaero 3000 pesoa versus 150 pesoa).

Päivästä nyt ei hirveästi kerrottavaa ole. Tunnin lautta malapascualta, sitten taksiin jolla nelisen tuntia Cebuun, siellä tunnin tauko jona aikana käytiin ostoskeskuksella syömässä hirveetä roskaruokaa Jollibee-nimisessä ketju-mäkkäri-kopio-puljussa, josta Jooseppi veti vähän pakkiansa sekasin (jonka immodium taltutti), siitä sitten vielä kolme tuntia taksia etelään, josta tunnin lautta Dumaguetelle, josta tunnin taksi resorttiin (Pura Vida). Ostoskeskuksessa hieman harhailtiin kun ei ollut suunnistusmoodissa vaan mennään-järkätyillä-kuljetuksilla-moodissa. 

Sitä miltä näyttääkin, surkeat pikaruokamätöt paikallisessa (no, beeffi oli ihan kelvollista)

Etelään päin mentäessä taksilla tie kiemurteli ihan rannan tuntumassa jonka vierellä oli aika viidakkoista maastoa. Kumma kyllä tie oli hyvässä kunnossa ja välillä kuski intoutui ajamaan epämiellyttävänkin lujaa. Liikenne on kyllä aika hullua. Jengi menee suht kaaottisen oloisesti, jalankulkijat, pyörät ja mopot tien reunassa jossa ei mitään piennarta ole ja autokuskit nuolevat niitten reunoja. Cebussa todistettiin keskellä kaupunkia peltikolarikin, johon meidän taksikuski vaan vahingoniloisesti nauro päälle. Hassu asenne. Ei varmaan naurattais jos omalle kohalle osuis. Ja läppien mukaan autot maksavat kuitenkin täälläkin paljon, 800 tuhatta jos oikein ymmärsin. Toisaalta kuski väitti maksavansa lainan siitä neljässä vuodessa takas, niin jotain lukuja tais tulla kuultua väärin.

Eipä moinen matkustaminen kovin hauskaa ole. Filippiiniläiset kaupungit ovat sitä samaa mitä vähän vähemmän kehittyneissä etelänmaissa yleensä, kaava hiukan sekaisin, ei kovin tukevasti rakennettuja taloja, paljon hökkeliä siellä täällä, tietöitä ja keskeneräisiä rakennuksia siellä täällä, liikenne kaikkine välineineen tunkee jokapaikkaan sekavasti, saasteisen olosta ja roskia kaikkialla. Kaupustelijaa löytyy joka nurkasta ja suurten kansainvälisten brändien lisäksi näkee paikallisia kopiota, joista ei oo koskaan kuullutkaan. Kaupungissa autolla eteneminen vie ikuisuuden, eikä sen ulkopuolellakaan kovin kovaa pääse kun tiet on huonossa kunnossa ja eteneminen nykivää. Vaikka vaikuttaa ettei kukaan anna tilaa mihinkään, sitä aina löytyy kun paikalliset puskevat eteenpäin. Selkeesti erilaiset toleranssit, otetaan kaikki tila mitä saadaan ja vasta viime tingassa peruutetaan. 

Saavuttiin joskus kasin aikaa resortille kun oli jo ihan pimeää. Pimeys laskeutuu siinä vähän viiden jälkeen, ja aurinko nousee puoli kuusi. Tällä kertaa resortti mihin saavuttiin, Pura Vida (suom. "sinun elämäsi"), onkin oikein hulppea vanhojen ihmisten biitsiparatiisi.