23.12. rokulipäivä

Ensimmäinen päivä kun ei matkustettu paikasta toiseen tai sukellettu. Varsin järkevää ja tarpeellista, mitään mieltä lomalla sykkiä niin että kaikki aika olisi allokoitu, edes päivät. Pitäähän sitä chillaa niinkuin posse tuppaa ilmaisuksellisesti läppää heittää.

Täällä vanhusten lomaparatiisissa on buffetaamiainen. Se on yhtä petollinen niinkuin aina, tulee tintattua turhan paljon. Edellisenä päivänä kun lähdettiin aamulla sukeltaa, se varsinki haittas. Setti sisältää perusmeiningillisesti munakasta, leipää, muroja, hedelmiä, kahvia, mehua. Ihan ookoo. Mut varsinkin rasvaset pannarit pekonilla ja omeletit ei oo kovin hyvä yhdistelmä sukelluksen kanssa. 

Resortti vanhuksille, eli kaikki suht vimpan päälle, ja joo, maksaahan se.

Sukellussaitit oli ihan jees odotusarvoon nähden. Pelkästin että taifuunin jäljiltä niistä ei oo yhtään mihinkään vaikka tietysti mestojen työntekijät ovat muuta koittaneet väittää. Ensiläppiin nyt ei koskaan kannata luottaa, mutta eipä tässä nyt kovin pahasti olla valehdeltu. Vedettiin 22. päivä kolme dyykkiä paikan kuuluisalla Apo Islandilla, enpä muista mitä tarkoittaa, johon taifuuni ei ollut niin pahasti iskenyt. Tosin toiselle puolelle J-Boy nimisen paikallisen oppaan mukaan oli, niin että näkyvyys ei ollut kummonen (10m) ja korallit suht tuhoutuneet. Näkypä silti aikasempaan verrattuna järkyttävän iso merikäärme, ihan käsivarren paksunen ja muutaman metrin pitunen, tähän mennessä kun ne ovat olleet lähinnä madonkaltasia.

Ei sitä jokapäivä kande myöskään kirjotella pakonomaisesti jos ei oo mitään sanottavaa. Nämäkin blogaukset pääsääntösesti ovat kuitenkin terapeuttisia oman ajattelun jäsentämistä sen suuremman agendan tai analyysin tarpeen puuttuessa. Hauskaa lisä valokuviin, jää kokonaisvaltaisempi muistijälki koko matkasta ja auttaa ehkä nauttimaan matkasta sen aikanakin enemmän, kun huomaa millä jalalla on liikkeellä. Kun oon lukassut aikasempaa kirjottamaani, niin ehkä sävy on ollu turhan pateettinen ja negatiivinen. Ei fiilis tosiaan niin surkea oo ollu, mut vois sitä ehkä hitusen aurinkoisemmat lasit päähänsä pistää. 

Hitaasti alkanu rokulipäivä jatku löhöilyllä rannalla, kitaran soittamisella ja lukemisella. Pitäähän sitä skittaa soittaa kun se mukaan otti, ja omat fiiliksensä siinä on moisessa settingissä. Vielä se ei oo kyl oikeuttanut mukaan ottamista, ehkä neljänä päivänä sitä on soitellut. Joka päivä vaan. Siitä on progressio ja fiilis tehty, rutiinista ja jaksamisesta. Jooseppi otti hauskoja hipstamatic-kuvia meikästä rannalla. Yllättävän hyvä appi iphoneen kyl.

Litran bisse moisessa ilmastossa pistää edelleen mukavan nousun päälle. Eli ilmastoon ei olla totuttu. Lähdettiin siihen päälle Dumagueten keskustaan paikallisella minibussilla kattelemaan meininkiä ja syömään. Siinä paikallinen pieni poika laatotti lattiaa, ei kuitenkaan onnistunut osumaan kehenkään meistä. 

Kaupungilla kulkeminen oli hienoista haahuilua, yhteen suuntaa kävelyä, takasin, sitten riksalla samaa reittiä taas, ja vielä kertaalleen, kun etittiin samaa raflaa jossa edellisenä iltana paikallisten opastamana syötiin. Edellisenä iltana, kun jätkät halus pistää viimesen päälle ja tarjota paikallisille sukellusoppaalle ja resortin vastaanottoapulaiselle, tuli tilattua pöytä täyteen paikallista meriruokaa niin että siitä jäi yli puolet syömästä. Itelle tuli höntti fiilis moisesta "tuhlauksesta", lähinnä siis siitä että jäi yli. Tapana kuitenkin itellä on ollu jo vuosikaudet ottaa vain se minkä syö, mieluummin liian vähän kuin liian paljon.

Ei tullut lähettyä diskoon vaikka Erno olis halunnu. Liian väsyneeksi veti kovat syömiset ja muutamat bisset, ja tässä ilmastonalassa vaatis kyl nousuhumalan että jaksais mennä moisiin jumptusmestoihin. Musiikkityylistä ei tykkää muutenkaan, ja se on vielä täällä länsimaita kymmenen-kakskyt vuotta perässä, ja meno varmaan olis ikävällä tavalla sitä että paikalliset roikkuis rikkaan länkkärin paidan liepeessä. Ei oo semmonen fiilis että itte diggais siitä yhtään. Pitäis kyl varmaan kokeilla.